Ravintola-ala: Yöjuhlinta siirtyy kaduille ja koteihin

Sosiaali- ja terveysministeriön kaavailema alkoholilain uudistus saa ainakin ravintola-alalta tuomion.

Kaavailuissa on mm. yökerhojen anniskeluaikojen lyhentäminen. Alan mukaan kuitenkin vain alle prosentti alkoholin kokonaiskulutuksesta tapahtuu yökerhoissa.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi:

– Ravintoloiden jatkoaikojen leikkaaminen merkitsisi vakavaa iskua yöravintolatoiminnalle. Moni yökerho on selviytymisen äärirajoilla. Ravintola-alalta häviäisi tuhansia työpaikkoja ja valtio menettäisi vuositasolla kymmeniä miljoonia euroja verotuloja

MaRan mukaan STM:n ehdottamat kotimaiset myyntirajoitukset kasvattavat alkoholin matkustajatuontia, julkijuopottelua ja järjestyshäiriöitä. Myönteistä muistiossa ovat pyrkimykset hallinnollisen taakan purkamiseen ja laittoman anniskelun kitkemiseen.

Poliisi: Ravintilaväkivalta ei ole lisääntynyt

Poliisin tilastojen mukaan ravintolaväkivalta ei ole kasvanut. Ehdotetut toimet kurittavat näin ollen täysin perusteettomasti yöravintoloita. Niiden tuloksena juhliminen siirtyy valvomattomiin olosuhteisiin: epämääräisiin juhlapaikkoihin, kaduille ja koteihin.

MaRan teettämän selvityksen mukaan asiakkaat eivät tulisi ravintoloihin aikaisemmin. Osa jättäisi tulematta ja osa jatkaisi bilettämistä kotona. Tämä merkitsisi järjestyshäiriöiden lisääntymistä asuintaloissa.

"Myyntirajoitukset kasvattavat tuontia"

MARan mukaan muistiossa esitetyt kotimaiset myyntirajoitukset kasvattavat Viron matkustajatuontia, joka on kiistatta alkoholipolitiikkamme suurin ongelma. Vähintään 15 prosenttia kaikesta Suomessa kulutetusta alkoholista on yksityishenkilöiden matkustajatuontia.

Samaan aikaan ravintola-anniskelun osuus alkoholin kokonaiskulutuksesta on laskenut 10 prosenttiin. Alkoholiin liittyvistä työpaikoista anniskelu luo kuitenkin lähes 60 prosenttia.

Ravintola-ala kieltäisi julkijuopottelun kokonaan

Katukuvaamme pesiytynyt julkijuopottelu pitää kieltää kokonaan. Matkailuala on huolissaan Suomen maineesta maailmalla, sillä maassamme vierailevat matkailijat kiinnittävät jo nyt huomiota julkijuopotteluun. Matkailu on yksi Suomen nopeimmin kasvavista vientituotteista.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat