Kansakuntia kuohuttavat tapaukset kirvoittavat kysymyksiä, kuten: “Missä olit, kun Kuussa käveltiin” tai “Mitä olit tekemässä, kun Facebook kaatui”.
Ihmiset tahdistavat oman elämänsä askeleet ympäröivän maailman menoon. Näin on helpompi määrittää kolme perusasiaa, mitä, missä ja milloin.
Minä nivon muistoni Kuninkuusravien yhteyteen.
Kun Patrik jatkoi kekkosmaisella suvereenisuudella valtakauttaan Killerillä 1991, koin paikan päällä ensimmäiset Kuninkuusravit. Tämän myötä muistan myös, että samana kesänä sain - ja myös menetin - ensimmäisen tyttöystäväni. Suhteemme ei kestänyt vuoden ikäeroa.
Kiilaa kahden nuoren väliin saattoi lyödä myös se, että lähdin mielitiettyni painokkaista vastalauseista huolimatta Killerille ravikruunajaisiin. Kotiväelläkin oli asian suhteen sulattelemista, mutta kai he totesivat 14-vuotiaan poikansa ravipaarman pureman olevan parantumatonta laatua.
Kun kotiradalla Oulussa järjestettiin Kuninkuusravit vuonna 1994, ei onni potkinut pelissä suurista odotuksista huolimatta. Pette pesi muut oripuolella, vaikka banderollini julisti jalkapallon MM-kisojen jälkihuumassa: ”Ensin Brasilia, sitten Ponseri”.
Jälkeenpäin mietin, olisiko toton sijaan ollut parempi suunnata tarmo sadetakkibisnekseen, sillä tummat pilvet roikkuivat koko viikonvaihteen ajan Äimäraution yllä.
Vuotta myöhemmin Teivo isännöi Kuninkuusraveja. Taskussani poltti uunituore ajokortti. Moottoritien piti olla kuuma ja Manseen menon omissa käsissä. Vapauden huuma haihtui kuitenkin savuna tuuleen. Nuoren kuskin rajalliset reaktiokyvyt saivat aikaan odottamattoman käänteen, kun ajamani auton keula kohtasi ruotsalaisturistin asuntovaunun kyljen rajulla voimalla.