Rauli Virtanen oli keskellä vuoden -92 verisiä mellakoita Los Angelesissa – pelkää nykytilanteen äityvän sitäkin pahemmaksi yhden selvän syyn takia: "Muistan sen vihan ja suuttumuksen"

MTV:n entinen ulkomaankirjeenvaihtaja oli keskellä vuoden 1992 verisiä mellakoita Los Angelesissa 4:16
Näin Rauli Virtanen vertaa vuoden 1992 tapahtumia nykytilanteeseen. Katso video!

MTV:n entinen ulkomaankirjeenvaihtaja Rauli Virtanen kommentoi Yhdysvalloissa tummaihoisen miehen pidätyskuolemasta syttyneitä mellakoita.

Virtanen oli seuraamassa Los Angelesissa vuonna 1992 puhjenneita mellakoita. Tuolloinkin kyse oli poliisien kohdistamasta väkivallasta tummaihoista miestä kohtaan.  

– Muistan se vihan ja suuttumuksen ja murheellisen tilanteen, joka muistuttaa tätä päivää. Silloin Rodney King pahoinpideltiin poliisien toimesta. Siinä oli jälleen se, että oli olemassa videotallenne. Ilman videotallenteita moni näistä varmasti jää havaitsematta.

Virtanen kertoo muistavansa elävästi kuinka Los Angelesissa oli kansalliskaarti kaduilla. Paikka muistutti lähinnä sotatoimialuetta.

"Trumpin hallinto jakanut kansakuntaa"

Virtanen pohtii, että Trumpin hallinnon aikakaudella yhteiskunnassa olevat jännitteet ovat pahentuneet. Nykyhallinnolla ei Virtasen mielestä näytä edes olevan mitään sovittelun merkkejä ilmassa.

Virtanen pelkää, että nyt käynnissä oleva mellakkatilanne voikin kehkeytyä jopa pahemmaksi kuin vuonna -92. Yhteensä 63 ihmistä kuoli tuolloin levottomuuksissa.

– Turhautuneisuus ja näköalattomuus on patoutunut vuosikymmenien aikana. Aina silloin tällöin se on purkautunut. Pahemmaksi se voi mennä siinä mielessä kun katsotaan mikä on tänä päivänä sosiaalisen median vaikutus. Vuonna 1992 Facebook ja Twitter eivät olleet sellaisina moottoreina, jotka jakavat näitä vaikutelmia.

Virtanen toteaa, että vuoden 1992 mellakoissa toimittajia ei kuitenkaan ammuttu, uhattu tai pahoinpidelty niin kuin nyt on tapahtunut mm. Minneapolisissa.

– On toimittajien ammattikunnan kannalta todella järkyttävää ja tuomittavaa, että Yhdysvaltojen kaltaisessa maassa mennään näin pitkälle, hän kritisoi.

–Trumpin asenne näyttää olevan se, että väkivaltaan tai mellakointiin vastataan väkivallalla tai jopa luodeilla.

Virtasen mukaan vaikuttaa siltä, että Trump haluaa vaalivuotena näyttäytyä miehenä, joka palauttaa järjestyksen kaupunkeihin.

– Se tietysti vetoaa hänen ydinkannattajajoukkoonsa, mutta repii ja hajottaa edelleen Amerikkaa hyvin vaarallisesti.

Lue myös:

    Uusimmat