Raskauden jälkeisestä pömppövatsasta eroon veitsellä

Yhä useampi perheenäiti korjauttaa raskaudessa venyneen vatsansa plastiikkakirurgilla.

Suomessa ilmiö on yleistynyt hitaasti, mutta varmasti. Esimerkiksi helsinkiläisellä yksityisklinikalla korjataan venyneitä vatsalihaskalvoja vähintään kerran viikossa. Venyneistä vatsalihaskalvoista puhutaan, kun raskauden jälkeen vatsa ei palaudu litteäksi kuntoilusta ja laihdutuksesta huolimatta.

Vatsalihaskalvojen venyminen peruuttamattomasti raskauden myötä on silti yksilöllistä, muistuttaa Laser Tilkan plastiikkakirurgi Hilkka Peltoniemi.

– Luonto on hyvin epäreilu. Toinen palautuu neljästä raskaudesta niin, ettei ikinä uskoisi, että on ollut raskaana. Toinen menee jo ensimmäisestä raskaudesta niin, että se vatsa on kuin seitsemännellä kuulla raskaana, täynnä raskausarpia ja roikkuvaa nahkaa.

Lapsiluku kannattaa olla täynnä

Leikkaus on iso, joten siihen päädytään plastiikkakirurgien mukaan yleensä vasta vuosien harkinnan jälkeen. Peltoniemen mukaan yleisimmät asiakkaat ovat lapsensa jo hankkineet noin nelikymppiset naiset.

– Tätä on tehty vuosikymmeniä, mutta vasta nyt se on hyväksytympää. Potilaat ovat tavallisia ihmisiä, eli ei tämä ole mitään julkkisten ja missien hommaa, kertoo Peltoniemi.

Yleinen ohje plastiikkakirurgeilla on, että lapsien lukumäärä täytyy olla täysi, ennen kuin leikkausta kannattaa edes harkita.

– Pikkuhiljaa nämä (leikkaukset) ovat lisääntyneet. Ajatellaan, että olen ansainnut tämän. Jos asian vielä kokee tärkeäksi, niin en näe sitä itsekkäänä, vaan itsestä huolehtimiseksi, kuvailee Eiran Sairaalan plastiikkakirurgi Eeva Siitari.

Julkisella puolella leikkauksia tehdään harvoin

Lihaskalvojen venyminen raskauden myötä voi aiheuttaa kuitenkin vaikeuksia treenatessa. Siinä, missä vatsalihasten kuuluisi olla, voikin pahimmassa tapauksessa olla jopa kolo, kun lihakset eivät pidä kehoa kasassa.

– Fysioterapeutin näkökulmasta leikkaus on ihan aiheellista silloin, kun raskauden jälkeen vatsanpeitteet eivät palaudu siihen normaaliin napakkuuteensa. Olen itse käynyt leikkauksen läpi reilu 10 vuotta sitten, kun minulla oli takana kaksosraskaus. Sain kaksospojat, joista kumpikin oli 52 senttimetriä pitkä, eli sisälläni oli yli metrin verran vauvoja. Vatsasta tuli todella suuri, ja se venyi. Vatsa ei koskaan palautunut ja reilu vuosi synnytyksen jälkeen päätin mennä leikkaukseen, kertoo fysioterapeutti Salla Salo BodyGuide Health Studiosta.

Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vatsanpeitteiden korjausleikkauksia tehdään harvoin. Pääosa äideistä suuntaakin yksityiselle ja maksaa toimenpiteestä noin 6 000 euroa tai enemmän.

– Hoidon tarpeen arvio on erilainen julkisella. Yksityinen plastiikkakirurgi näkee todennäköisesti enemmän tarvetta korjausleikkaukselle esimerkiksi vatsanpeitteiden kanssa kuin julkinen puoli. Julkisessa terveydenhuollossa syiden pitää olla aika vahvat, että niitä tehdään, kuten esimerkiksi tyrät tai muut sellaiset, kertoo HUS:n Kätilöopiston synnytysosaston vastaava lääkäri Veli-Matti Ulander.

Leikkauksen läpi käynyt Salla Salo puhuu venyneistä vatsalihaskalvoista ja niiden korjaamisesta avoimesti.

– Omasta mielestä tämä on helppo aihe keskustella. Tämä on terveydenhuoltoa ja hyvinvointia siinä missä moni muu turhempikin asia. Pystyn käymään läpi leikkausta, mitä siihen kuuluu ja mikä sellaisen jälkeen muuttuu. Siinähän keskivartalo muuttuu aika radikaalisti, ja sen hahmottaminen voi olla haasteellista.

Lue myös:

    Uusimmat