Raskaana olevan Katy Perryn hulppeat häät vaarassa – oli suunnitellut kaiken valmiiksi Japaniin 150 vierasta varten

1:07
Katy Perry paljasti kihlaukseensa liittyviä yksityiskohtia tuoreeltaan Jimmy Kimmelin talkshow'ssa

Tähtipari Katy Perryn ja Orlando Bloomin tarkoin suunnitellut häät ovat vaarassa lykkääntyä koronavirusepidemian takia.

Poptähti Katy Perry julkisti hiljattain iloisia uutisia: laulaja odottaa esikoislastaan yhdessä näyttelijäpuolisonsa Orlando Bloomin kanssa.

Kaksikko ilmoitti ennen vauvauutisia kihlauksestaan ystävänpäivänä.

Iloisten uutisten jälkeen ilmassa saattaa nyt olla tummia pilviä. Cheatsheet-sivuston mukaan häät saattavat nimittäin olla lykkääntymässä maailmalla jylläävän koronavirusepidemian takia.

Sivuston mukaan toistaiseksi on epäselvää, toteutuvatko häät vaiko eivät. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump on nimittäin suositellut kaikkien yli 10 henkilön tapahtumien perumista tai lykkäämistä. Lisäksi presidentti asetti voimaan matkustusrajoituksen.

People-lehdelle puhuneen lähteen mukaan pari oli suunnitellut häänsä jo valmiiksi.

– Japanissa oli kaikki valmiiksi suunniteltu 150 vierasta varten ja viimeistä yksityiskohtaa myöten, lähde paljastaa.

– Katy oli hyvin innoissaan siitä, että hän kävelisi alttarille ollessaan raskaana. Nyt kaikki on tauolla.

Perry ja Bloom alkoivat ensimmäisen kerran seurustella tammikuussa 2016 ja päätyivät eroon vuonna 2017. Pari löysi kuitenkin toisensa uudelleen vuonna 2018.

Parin tuleva pienokainen on Perrylle ensimmäinen. Bloomilla puolestan on 9-vuotias poika Flynn yhdessä ex-puolisonsa Miranda Kerrin kanssa.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja