Räsänen: Poliisiuudistushan juuri lisää poliisin näkyvyyttä

Räsänen vakuuttaa, että suomalaisten ei tarvitse olla turvallisuudestaan huolestuneita.Lehtikuva
Julkaistu 24.01.2013 07:48(Päivitetty 19.06.2013 09:34)

Sisäministeri Päivi Räsänen vakuuttaa MTV3:n Huomenta Suomessa, ettei suomalaisten turvallisuus ole vähentynyt poliiisiuudistuksen takia.

– Tämän poliisiuudistuksen tavoitteena on juuri turvata poliisin saatavuus ja poliisin toimintakyky niin hälytystehtävissä, valvonnassa kuin rikostehtävissäkin.

Hallitus on tehnyt päätöksen poliisin määrärahojen lisäämisestä tuntuvasti 30 miljoonan euron vuositasolla. Lisäksi hallintoa ja byrokratiaa on tarkoitus vähentää.

– Säästyneitä rahoja käytetään nimenomaan nuorten poliisien palkkaamiseen, jotta poliisien näkyvyys turvattaisiin, Räsänen painottaa.

Räsänen uskoo, että käsitykset, joihin liittyy kansalaisten turvallisuustunteen hekkeneminen, ovat väärinkäsityksiä niistä uhkakuvista, joita meillä oli ennen kuin hallitus teki päätöksen poliisiuudistuksesta.

Räsäsen mukaan poliisin toimintakyky on viime vuoden aikana jopa parantunut.

– Se koskee sekä kaupunkialueita että harvaan asuttuja alueita. Esimerkiksi näissä kiireellisissä tehtävissä poliisi on keskimäärin nopeammin paikalla kuin aikaisemmin. Eikä sieltä harva-alueiltakaan olla viime vuosina poliiseja vähennetty.

(MTV3)

Katso sisäministeri Päivi Räsäsen (kd) haastattelu: (Huomenta Suomi 24.1.2013)

Sumo video id

Kysely: Suomalaiset kokevat turvattomuutta – lisää poliiseja kaduille

Tuoreimmat aiheesta

Huomenta Suomi