Raportti paljastaa kauheudet: Aktivisteja sidottu sähkötuoleihin, ruoskittu ja käytetty seksuaalisesti hyväksi – Ihmisoikeusjärjestöt vaativat Saudi-Arabiaa tutkimaan kidutyssyytökset

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt Amnesty International ja Human Rights Watch (HRW) vaativat Saudi-Arabiaa päästämään maahan riippumattomat tutkijat tutkimaan uusia syytöksiä, joiden mukaan Saudi-Arabia kiduttaa ja kaltoinkohtelee ihmisoikeusaktivisteja.

Amnesty kertoo saaneensa käsiinsä uusia raportteja kymmenestä ihmisoikeusaktivistista, joita on kiinniotettuina ollessaan kidutettu, käytetty seksuaalisesti hyväksi ja kaltoinkohdeltu muilla tavoin.

Ihmisoikeusaktivistit pidätettiin toukokuussa.

– Eräälle naisaktivistille kuulustelija oli totuudenvastaisesti kertonut, että hänen perheensä jäsenet ovat kuolleet ja hänelle uskoteltiin asiaa kokonaisen kuukauden ajan, Amnesty kertoo.

– Olemme erittäin huolissamme näiden aktivistien hyvinvoinnista, jotka ovat olleet kiinniotettuina noin yhdeksän kuukauden ajan vain sen vuoksi, että he puolustivat ihmisoikeuksia, sanoo Amnestyn Lähi-idän tutkimuksen johtaja Lynn Maalouf.

– Saudi-Arabian viranomaiset ovat toistuvasti todistaneet, että he ovat itse haluttomia kunnolla suojelemaan poliittisia vankeja kidutukselta tai puolueettomasti tutkimaan syytöksiä siitä, että kiinniotettuja olisi kidutettu, Maalouf lisäsi.

Aiempien syytösten mukaan aktivisteja on istutettu sähkötuoliin ja ruoskittu

Järjestöt esittivät saman vetoomuksen Saudi-Arabialle myös marras- ja joulukuussa. Niiden mukaan Saudi-Arabian omat tutkimukset aktivistien kohtelusta eivät ole riittäviä. Saudi-Arabia viittasi raportteihin kintaalla.

Amnesty Internationalin marraskuisen raportin mukaan aktivisteja on toistuvasti kidutettu sähkötuolilla ja heitä on ruoskittu.

Amnestyn kolmen erillisen todistajan mukaan kiduttaminen jätti kidutettujen kehoon jälkiä ja heidän kätensä alkoivat täristä hallitsemattomasti.

Seurauksena hallitsematonta tärinää

Human Rights Watch raportoi erillisessä tiedotteessa samankaltaisista asioista. HRW:n lähteiden mukaan kuulustelijat ovat kiduttaneet ainakin kolmea naisaktivistia, jotka pidätettiin toukokuussa.

Epäiltyyn kidutukseen on sisältynyt sähköshokkien antamista, ruoskimista sekä halailuun ja suuteluun pakottamista.

Human Rights Watchin lähteen mukaan naisilla oli kuulusteluiden jälkeen muun muassa vaikeuksia kävellä, he tärisivät hallitsemattomasti ja heillä oli käsissään, kasvoissaan ja kaulassaan punaisia jälkiä ja naarmuja.

Lue myös:

    Uusimmat