Rap-musiikki yhdistetään päihteisiin, aseisiin ja väkivaltaan – tällaisista aiheista nuorisotalon studiossa oikeasti räpätään

MTV vierailee nuorten rap-studiolla – miksi rap-musiikki yhdistetään mielikuvissa rikoksiin? 4:28
Videolla nuoriso-ohjaaja Jens Grönholm mikä rap-musiikissa huokuttelee suomalaisia nuoria.

Viime viikolla runsaasti huomiota saanut ruotsalaisen rap-tahti Einárin murha on herättänyt kuohuntaa ja myös keskustelua rap-musiikin ja jengirikollisuuden yhteyksistä. Nuoria rap-musiikin tekemisessä auttava nuoriso-ohjaaja muistuttaa, että rikollisuuden juuret harvoin ovat musiikissa.

MTV Uutiset Live kertoo ja näyttää kun tapahtuu. Se on toimitus, joka elää uutispäivää kanssasi.

Seuraa jatkuvaa lähetysvirtaa yhden ruudun kautta osoitteessa mtvuutiset.fi ja MTV Katsomossa.

Helsingin Itäkeskuksessa sijaitsevassa nuorten toimitalo Kipinässä on useita studiotiloja, joissa intohimoisesti musiikkiin suhtautuvat nuoret pääsevät äänittämään kappaleitaan. Yksi heitä auttavista henkilöistä siellä on nuoriso-ohjaaja Jens Grönholm.

Grönholmin mukaan rap-musiikki on monelle helposti lähestyttävä musiikkityyli, koska sen aloittaminen ei vaadi mittavia välineistöjä eikä yhtä pitkälle vietyä laulutekniikkaa kuin moni muu genre.

Kipinän studioissa käy niin aloittelijoita kuin musiikista ammattia itselleen aikovia. Joillekin musiikki ja sen tekeminen on Grönholmin mukaan terapeuttista, keino ilmaista itseään ja kirjoittaa itselle tärkeistä asioista.

Joillekin nuorille uuden harrastuksen ja sitä myötä mielekkään tekemisen löytäminen on auttanut myös koulussa, kun energiaa ja tekemisen halua on pystynyt suuntaamaan rakentavampaan toimintaan.

Sanoitukset aseista ja rahoista monesti teatteria

Mielikuvia rikollisen elämäntavan ja rapmusiikin yhteyksistä ei ole vähentänyt joidenkin genrejen sanoitusten painottuminen päihteisiin, aseisiin ja väkivaltaan.

Grönholmin mukaan räppärit kertovat sanoituksissaan usein yhteiskunnallisista teemoista ja myös sen kurjista puolista, minkä takia rikollisuus ja päihteiden käyttö näkyvät kappaleissa.

– On hyvä muistaa, että juurisyyt ovat yleensä yhteiskunnassa ja musiikki on vain tapa heijastaa sitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Erittäin harvoin se menee niin, että musiikki on syypää kurjaan tai vahingolliseen käyttäytymiseen, hän muistuttaa.

Nuorisotalon studiolla ei rikoksista kertovia rap-sanoituksia ole kuultu. Nuoria ei studiolla sensuroida, mutta nuoren kanssa keskustellaan siitä, miksi sanoituksiin on valittu tietyt teemat.

Puheet viuhuvista aseista tai rahan lentämisestä ovat Grönholmin mukaan enemmänkin tietynlaista kuvastoa tai gangsta rap -estetiikkaa, jota halutaan tuoda esille. Hän vertaakin sitä elokuvahenkiseen näyttelemiseen.

– Harvemmin se on osa nuoren räppärin elämää. Se on enemmänkin imago, jota halutaan tuoda esille.

Nuorten rap-kappaleiden aiheet vaihtelevat laidasta laitaan yhteiskunnallisista teemoista hengaamisesta ja bailaamisesta kertoviin kappaleisiin.

Poliisi: Katujengejä muodostunut gangsta rapin ympärille

Poliisi on aiemmin kertonut MTV Uutisille, että Suomessa vaikuttavat katujengit ovat pitkälle gansta rapin ja roadman-kulttuurin ympärille muodostuneita ryhmiä, jotka uhoavat ja nokittelevat toisilleen.

Musiikkigenren sanoituksissa ihannoidaan sen mukaan rikollisuutta, rikollista elämäntapaa ja väkivaltaa.

– Sama uho ja nokittelu jatkuvat somessa hyvin vahvana ja konkretisoituvat reaalimaailmassa vakavina väkivallantekoina. Jakolinjat tulevat gangsta rap -musiikin kautta ja somessa saatetaan korostaa tiettyjen kaupunginosien postinumeroita, Helsingin rikospoliisin päällikkö Markku Heinikari sanoi Rikospaikka-ohjelmassa.

Haastattelussa hän kertoo, että katujengeiksi kutsutuissa nuorisoporukoissa on myös paljon henkilöitä, jotka ovat porukassa musiikin vuoksi eivätkä välttämättä edes tiedä todellisista väkivaltaisistakin vastakkainasetteluista porukoiden välillä.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Paleface: Rap-sanoitukset arvokasta tietoa yhteiskunnasta

Aiemmin MTV Uutiset Livessä haastateltu rap-artisti Paleface kertoo, että vaikka joidenkin muusikoiden lyriikoissa voidaan jopa ihannoida rikollista elämäntapaa, on asiassa myös toinen puoli.

– Räppärit tekevät näkyväksi asioita, joita niiden ympärillä yhteiskunnassa tapahtuu. Se on tosi arvokasta tietoa meille. Räppärit räppäävät huumeista ja väkivallasta, koska yhteiskunnassa on huumeita ja väkivaltaa, Paleface toteaa.

– Suurin osa rap-musiikista on päiväkirjamaista, minä-muodossa kirjoitettuja kirjoitettuja huomioita yhteiskunnasta. Me voimme kuunnella, mitä se rinkebyläinen räppäri sanoo. Me voimme myös kuunnella, mitä se itähelsinkiläinen räppäri kertoo, mitä siellä tapahtuu.

Voisiko Einárin surman kaltainen tragedia tapahtua Suomessa? Näin vastaa Paleface 1:24

Lue myös:

    Uusimmat