Uhanalaisen naaraskarhun Ranskan Pyreneillä ampunut 81-vuotias ranskalaismies on välttynyt vankilatuomiolta.
Tapaus sattui 20. marraskuuta 2021, kun 16 metsästäjän joukko oli Ranskan ja Espanjan välisellä vuoristoseudulla villisikajahdissa.
Yksi metsästäjistä ampui Caramelles-nimisen naaraskarhun, kun se hyökkäsi hänen kimppuunsa.
Karhu oli pyrkinyt suojelemaan pentujaan, jotka olivat menneet miehen lähelle.
– Kun pennut tulivat esiin, katselin niitä ihaillen, syytetty sanoi oikeudenkäynnin aikana Foixissa Etelä-Ranskassa.
– Tein itseni hyvin pieneksi. Sitten emo näki minut. Katseemme kohtasivat, ja se hyökkäsi.
Kansainvälinen uutinen
Miehen mukaa karhu tarttui häntä vasemmasta reidestä, jolloin hän panikoi ja ampui.
Tämän jälkeen karhu perääntyi miehen mukaan muristen, mutta puri sitten häntä oikeasta pohkeesta. Mies latasi kiväärinsä uudelleen ja ampui taas.
Tapaus sattui Mont Valierin luonnonsuojelualueella, jossa ei olisi syyttäjän mukaan saanut metsästää.
Uutinen sai vuonna 2021 laajaa kansainvälistä huomiota, ja myös MTV Uutiset kertoi siitä.

