Ranska lopettaa Trumpin hehkuttaman malarialääkkeen käytön koronan hoidossa

Ranskan hallitus on kieltänyt hydroksiklorokiinin käytön Covid-19-potilaiden hoidossa. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun kaksi ranskalaista neuvoa-antavaa elintä ja Maailman terveysjärjestö WHO varoittivat tällä viikolla, että lääke on osoitettu mahdollisesti vaaralliseksi useissa tutkimuksissa.

Uusien sääntöjen mukaan hydroksiklorokiinia voi käyttää Ranskassa vain kliinisissä tutkimuksissa, joissa testataan sen tehokkuutta koronavirusta vastaan.

Hydroksiklorokiinin puolesta on puhunut muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka on kertonut käyttävänsä lääkettä ennaltaehkäisynä. Myös Brasilian terveysministeri suositteli viime viikolla hydroksiklorokiinin käyttöä jopa lievien koronatapausten hoitamisessa.

Edellä mainitun kaltaisten suositusten vuoksi monet maat ovat ostaneet isoja määriä hydroksiklorokiinia. Jotkut lääkärit ovat myös määränneet lääkettä koronaviruspotilaille, vaikka sen tehosta ei ole ollut näyttöä.

Hydroksiklorokiinia käytetään muun muassa malarialääkkeenä ja nivelreuman hoidossa.

Lue myös:

    Uusimmat