Ralliennakko: Joko Ogier varmistaa mestaruuden?

Ralliautoilun maailmanmestaruussarjan kymmenes osakilpailu, Australian MM-ralli, kisataan tulevana viikonloppuna.

Rallin keskuspaikka Coffs Harbour sijaitsee maanosan itärannikolla noin 500 kilometriä koilliseen Sydneystä.

Rallin erikoiskokeet ajetaan metsäisillä hiekkateillä. Tänä vuonna ajetaan 17 erikoiskoetta, jotka ovat yhteismitaltaan 311 ek-kilometriä. Asvaltilla ajetuista supererikoiskokeista on tänä vuonna luovuttu. Etenkin perjantain eli kilpailun avauspäivän reitti on kokenut suuria muutoksia aikaisemmista vuosista. Kisan huoltoparkki sijaitsee paikallisella lentokentällä.

Ranskalaismestari Sebastien Ogierilla on kilpailussa mahdollisuus varmistaa jo kuluvan kauden mestaruutensa. 93 pisteelllä MM-sarjaa johtava Ogier uusii tittelinsä, kunhan hänellä on kisan jälkeen vähintään 84 pisteen johto Volkswagen-tallikavereihinsa Jari-Matti Latvalaan ja Andreas Mikkelseniin nähden.

Ennusmerkit ovat ranskalaisen kannalta myönteiset, sillä Ogier on voittanut Australian osakilpailun kaksi vuotta peräkkäin.

Mikko Hirvonen saavutti ensimmäisen MM-osakilpailuvoittonsa Australian MM-rallissa 2006. Kaudella 2009 Hirvonen nousi Australian MM-rallin voittajaksi Sebastien Loebin ja muiden Citroën-kuljettajien saatua kilpailun jälkeisessä tarkastuksessa minuutin aikasakot. Vuonna 2011 Hirvonen nappasi jälleen voiton ja Latvala täydensi Fordin suomalaisten kaksoisvoiton.

Suomalaiset ovat vieneet nimiinsä 12 eli yli puolet ajetuista 23 Australian MM-rallista. Marcus Grönholm ajoi Australiassa kolme peräkkäistä voittoa 2000-2002. Tommi Mäkistä juhlittiin voittajana vuosina 1996 ja 1998. Rallin historian menestynein kuljettaja on kuitenkin Juha Kankkunen neljällä voitollaan (1989-1991 ja 1993).

Aikaisemmat voittajat:
2014 Sebastien Ogier (Volkswagen)
2013 Sebastien Ogier (Volkswagen)
2011 Mikko Hirvonen (Ford)
2009 Mikko Hirvonen (Ford)
2006 Mikko Hirvonen (Ford)
2005 François Duval (Citroën)
2004 Sébastien Loeb (Citroën)
2003 Petter Solberg (Subaru)
2002 Marcus Grönholm (Peugeot)
2001 Marcus Grönholm (Peugeot)
2000 Marcus Grönholm (Peugeot)
1999 Richard Burns (Subaru)
1998 Tommi Mäkinen (Mitsubishi)
1997 Colin McRae (Subaru)
1996 Tommi Mäkinen (Mitsubishi)
1995 Kenneth Eriksson (Mitsubishi)
1994 Colin McRae (Subaru)
1993 Juha Kankkunen (Toyota)
1992 Didier Auriol (Lancia)
1991 Juha Kankkunen (Lancia)
1990 Juha Kankkunen (Lancia)
1989 Juha Kankkunen (Toyota)
1988 Ingvar Carlsson (Mazda)

Kilpailun erikoiskokeet:

Perjantai 11. syyskuuta:

01.18 EK1: Utungun 1 (7,88 km)
01.41 EK2: Bakers Creek 1 (16,57 km)
02.29 EK3: Northbank 1 (8,42 km)
03.42 EK4: Newry Long 1 (29,51 km)
05.12 Huoltotauko 30 min
07.00 EK5: Utungun 2 (7,88 km)
07.23 EK6: Bakers Creek 2 (16,57 km)
07.56 EK7: Northbank 2 (8,42 km)
09.09 EK8: Newry Long 2 (29,51 km)

Lauantai 12. syyskuuta:

03.18 EK9: Nambucca 1 (50,80 km)
05.08 EK10: Valla 1 (7,94 km)
06.48 Huoltotauko (30 min)
08.41: EK11: Nambucca 2 (50,80 km)
11.10: EK12: Valla 2 (7,94 km) 

Sunnuntai 13. syyskuuta:

00.58 EK13: Bucca Long 1 (21,95 km)
02.08 EK14: Wedding Bells 1 (9,23 km)
02.39 EK15: Settles Rd (6,40 km)
03.39 Huoltotauko (30 min)
04.42 EK13: Bucca Long 2 (21,95 km)
06.08 EK14: Wedding Bells 2 (9,23 km) *Power Stage*

Lue myös:

    Uusimmat