Mainos

Rakentaminen vilkastui loppukesällä

Rakentaminen on kääntynyt selvään kasvuun heinä-syyskuussa. Rakennustöitä aloitettiin Tilastokeskuksen mukaan vuoden kolmannella neljänneksellä yhdeksän miljoonan kuutiometrin edestä eli kolmanneksen enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Erityisesti rakennettiin julkisia palvelurakennuksia ja maatalousrakennuksia, liikerakentaminen on sen sijaan selvästi vähentynyt.

Tammi-syyskuussa aloitettiin uudisrakennustöitä runsaan 21 kuutiometrin verran, mikä on kymmeneksen enemmän kuin viime vuonna. Asuinrakennuksien kuutiomäärä kasvoi viime vuodesta 14 prosenttia. Teollisuusrakennuskuutioita oli suunnilleen saman verran kuin tammi-syyskuussa vuotta aiemmin.

Syyskuun loppuun mennessä käynnistettiin 17 000 asunnon rakennustyöt, mikä on vajaa viidennes enemmän kuin viime vuoden tammi-syyskuussa. Samana aikana valmistui 13 000 uutta asuntoa, eli lähes 4000 vähemmän kuin syksyyn mennessä viime vuonna.

Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen rakennus- ja asuntotuotantotilastoihin, jotka kootaan rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin rakennusluvan varaisista rakennushankkeista.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.