"Rakas CIA – otamme teidät toverilliseen suojelukseemme" – näin Venäjän media reagoi hakkerikohuun

Venäjän verkkolehdissä on pala palalta nakerrettu Yhdysvaltain hakkeriraportin uskottavuutta. Tiedusteluorganisaatioiden väitteitä pidetään hatarina, perustelemattomina ja poliittisesti motivoituina. Monissa venäläisartikkeleissa amerikkalaisraporttia myös ivataan sumeilematta.

Venäjän televisio on kommentoinut raportteja Venäjän sekaantumisesta Yhdysvaltain vaaleihin melko suppeasti. Valtiollinen ykköskanava on uutisissaan keskittynyt ortodoksisen joulun ja kylmän sään käsittelyyn. Hakkerikohua on käsitelty lähinnä Trumpin kommenttien kautta.

Verkkolehdissä asiaa on kuitenkin revitelty laajastikin.

"Epävakuuttavaa todistelua"

Sanomalehti Kommersant kuvailee aluksi raportissa kuvattuja tapahtumia ja väitteitä yksityiskohtaisesti.


– Kun Moskovassa uskottiin, että Clinton voittaisi, Venäjän kampanja alkoi keskittyä tulevan presidenttikauden häiritsemiseen, dokumentti sanoo. Venäjän strategiaan kuuluivat sekä salaiset operaatiot kuten kyberiskut että Venäjän viranomaisten ja valtio-omisteisen median hankkeet sekä ulkomaiset osallistujat kuten sosiaalisessa mediassa vaikuttavat "trollit", Kommersant kuvailee raportin sisältöä. Lehti kuitenkin kyseenalaistaa väitteet omiin haastatteluihinsa vedoten.

- Kreml on kutsunut syytöksiä törkeiksi ja todistamatta jääneiksi. Kommersantin haastattelemat venäläiset asiantuntijat eivät myöskään pidä Washingtonin raporttia vakuuttavasti todistettuna - ainakaan julkisen versionsa osalta, lehti kuvaa.

"Vetäkää siitä johtopäätöksenne"

Raportissa nimetään vaikuttamiskampanjaan osallistuneista venäläismedioista mm. uutistoimisto Sputnik sekä TV-kanava RT (entinen Russia Today), ja RT:n nykyinen päätoimittaja esiintyy jopa raportin karikatyyrikuvassa.

RT reagoikin raporttiin ärhäkästi. RT:n päätoimittaja Margarita Simonyan on kirjoittanut aiheesta ivalliseen sävyyn kolumnin otsikolla Rakas CIA - salaamaton julkaisu.

– Kaikki mitä raportissa kirjoitatte, on täynnä virheitä. Lähteitä ei ole nimetty, tiedot ovat vääriä tai vanhentuneita, tiivistelmä kuin koululaisen kynästä. Meillä tällainen ei olisi mennyt edes läpi, hän kirjoittaa.

– Meidän pitää varmaan ottaa teidät toverilliseen suojelukseemme. Tässä muutamia faktoja, joita voitte käyttää seuraavassa tehtävässänne. Tehtävää varten tulee käsitellä jokainen fakta huolellisesti, palauttaa ilman korjauksia ja virheitä kauniilla käsialalla kirjoitettuna. Loman jälkeen opettaja sitten tarkastaa, Simonyan jatkaa.

Tämän jälkeen Simonian luettelee toimiaan Krimillä ja Yhdysvalloissa ja listaa kontaktejaan Kremlissä: "Olen tosiaan ollut 21-vuotiaana vaalien alla Krimillä, vetäkää siitä johtopäätöksenne. Olen ollut vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa amerikkalaisten veronmaksajien laskuun, ja merkittävä veronmaksajahan oli Donald Trump. Vetäkää siitä johtopäätöksenne. Aleksei Gromov lukeutuu todella kontakteihini Kremlissä. Kontakteihimme saattaa jopa kuulua alkoholi. Minä pidän saksalaisesta oluesta, hän venäläisestä votkasta.  Vetäkää siitäkin johtopäätöksenne."

Simonianin pilkallisessa kolumnissa lukee "Vetäkää siitä johtopäätöksenne" kaikkiaan kahdeksan kertaa.

"Yritys peitellä omia virheitä"

Sanomalehti Komsomolskaja Pravda sanoo jo otsikossaan, ettei raportti pidä paikkaansa. "Asiantuntijat: Amerikkalaisraportti "venäläishakkereista on yritys peittää omia virheitä ja luoda viholliskuvaa", lehti uutisoi.

– Mitään selvää todistetta salaisella palvelulla ei ole, ja heti perään se sanoo pitävänsä väitteitä "hyvin uskottavina", KP kirjoittaa.

– Clinton ja Obama olivat ennakkosuosikkeja, ja sitten voittikin Trump, kuvailee Moskovan talousyliopiston poliitiikan tutkimuksen johtaja Pavel Salin.

–  Joten ketä voi syyttää? Joko pitäisi syyttää Obamaa tai sitten jotakuta muuta, ja ottaen huomioon venäläisvastaisen viestintäkampanjan joka on Yhdysvalloissa ollut viime vuonna käynnissä, parasta on syyttää Moskovaa, Salin toteaa lehdessä.

– Tälle on toinenkin syy: Yhdysvaltain eliittihän on jakautunut Venäjän Krimi-pakotteiden suhteen. Siellä on vähemmistö, jonka mielestä on aika ryhtyä yhteistyöhön. Siksi enemmistö painostaa nyt ja yrittää vähentää Trumpin tilaa toimia virkaanastujaisten jälkeen, Salin jatkaa.

Toisaalla samassa lehdessä on kuitenkin myös artikkeli, jossa hakkerointia pidetään aivan mahdollisena. Siinä kuitenkin kehotetaan Amerikkaan "lakkaamaan itkemästä" ja antamaan hakkereille mitali: Hehän estivät Clintonia pääsemästä valtaan.

– Clintonin toimet uhkasivat kansakuntaa - miksi muuten äänestäjät olisivat valinneet toisen ehdokkaan? Hakkerithan paljastivat vain totuuden, jutussa kirjoitetaan.

Yhdysvaltain tiedusteluraportti:"Kaiken takana oli itse Vladimir Putin" 1:46

Lue myös:

    Uusimmat