Raju enterorokko vei perheenisä Tuukalta jopa kävelykyvyn: "Sellainen olo, että kynnet poksahtavat irti"
Perheen lapset selvisivät taudista helpommalla, mutta Tuukka kuvaa kokemustaan yhdeksi hurjimmista taudeista, jonka hän on sairastanut.
Helsinkiläinen Tuukka, 38, tiesi sairastuneensa enterorokkoon, kun kämmenissä ja jalkapohjissa alkoivat ikävät tuntemukset reilu viikko sitten. Tuukka ei halua esiintyä artikkelissa koko nimellään aiheen henkilökohtaisuuden vuoksi.
– Päänahkaan alkoivat tulla ensimmäiset rakkulat, Tuukka kertoo oireidensa alkamisesta.
Hänen käsiinsä ja jalkoihinsa ilmestyi punaisia näppylöitä, ja suuhun puhjenneet rakkulat vaikeuttivat syömistä.
– Kylmiä asioita ja vettä pystyin vähän syömään. Pari päivää olivat niin huonoja, etten voinut edes käsiä pestä saati käydä suihkussa, Tuukka sanoo.
Tuukka kertoo, että hänen kätensä ja jalkansa olivat niin arkoina, ettei esimerkiksi korkkien avaaminen tai kävely onnistunut muutamaan päivään. Myös kynnet joutuivat koville etenkin jalkojen turvotuksen vuoksi.
– Yksikin ilta oli sellainen olo, että kynnet poksahtavat irti. Joutui ottamaan aika tiukat särkylääkkeet, että sai nukuttua yöllä, Tuukka kuvailee.
"Päiväkodin tauti-menussa luki, että enterorokkoa tarjolla"
Rakkulat ja näpyt ovat tyypillisiä oireita enterorokossa, joka on yksi lukuisista enteroviruksen aiheuttamista taudeista. Infektiot ovat yleensä lieväoireisia ja muistuttavat tavallista kausiflunssaa, mutta myös vakavampia taudinkuvia esiintyy vuosittain.
THL:n mukaan enterovirusten leviäminen on ollut tänä vuonna tavallista voimakkaampaa, ja tautikausi on alkanut normaalia aiemmin. Virukset tarttuvat joko pisaratartuntana tai ulosteiden kautta.
Vaikka enterorokko tunnetaan lasten tautina, myös etenkin lasten kanssa lähikontaktissa olevat aikuiset voivat sairastua siihen.
Tuukka kertoo, että hänen lastensa oireet olivat huomattavasti lievempiä kuin hänen omansa.
– Nelivuotias tytärkin pystyi ihan hyvin juoksentelemaan, hänellä rakkuloita oli lähinnä nivusissa ja vähän kasvoissa, ei muualla.
Lapset pystyivät myös syömään paremmin, eikä lääkäriin menoa ole tarvinnut harkita.
– Tiesin, että tästä tulee aika rankka ja luin lehdistä näistä oiresta, niin tiesin, ettei tässä ole hätää, Tuukka kertoo.
Hän sanoo, että enterorokon sairastaminen oli noroviruksen ja koronan ohella yksi hurjimmista hänen sairastamistaan taudeista. Oireet kestivät pahana noin viisi päivää, mutta jälkiä rakkuloista on yhä kehossa noin puolentoista viikon jälkeen.
Perheessä oireita on hoidettu särkylääkkeillä ja Bepanthen-voiteella. Enterorokko tarttui todennäköisesti lasten päiväkodin kautta.
– Päiväkodin ulko-oven tauti-menussa luki, että olisi enterorokkoa tarjolla, Tuukka kertoo.
Uusimmat
-
09:35
Antti Raannalle synkkä alku uudessa liigassa
-
09:35
Kärppien tähdistä paljastuu jäätävä yksityiskohta – Tommi Miettinen hämmästelee: "Ihan huimaa!"
-
09:22
Saana Akiola ja Tiia Elg päättivät puhua seksuaalisesta häirinnästä myrskynkin uhalla – kertovat MTV:lle otsikoihin nousseen podcast-jakson jälkipyykistä
-
09:14
Sami Pajarille puuhataan herkullista pestiä Toyotalla
-
09:02
Kalle Rovanperä ikonisen 80-luvun Toyotan rattiin
-
09:02
"Hidas tappaja": Yksinäisyydestä vakavia haittoja pitkällä aikavälillä
-
08:41
25-vuotinen haave toteutui – Kristiina on Suomen uusi fit model: "Ikä ei ole mikään este"
-
08:31
Näillä vinkeillä saat helpotusta uniapneaan
-
08:29
Uuden-Seelannin laivaston alus upposi Samoalla – kamera tallensi savumeren
-
08:24
Eduskuntatalon maali-iskun jälkien puhdistus jatkuu huomenna – julkisivun höyryurakalle varattu useita päiviä
-
08:17
Kirja-arvio: Suomi kapitalismin vietävänä
-
08:08
NHL:ssä muhii suomalainen jymy-yllätys
-
08:05
Näyttelijä Kiti Kokkonen sai mieleisensä syntymäpäivälahjan puolisoltaan: "Niin toivottu ja upea"
-
08:01
Huomasitko tätä? Antti Tyrväinen jyräsi vauhdilla joukkuetoverinsa yli – "Pelin kovin taklaus"
-
07:45
Salossa kateissa ollut vanhus löytyi yöllä – "On olemassa ihmisiä, jotka välittävät ja huolehtivat"
-
07:45
Ville auttaa kotiinsa vetäytyneitä: "Läpsäisee, että joku ajattelee olevansa niin vaivaksi ja häiriöksi"
-
07:35
Olkiluoto 2 palasi sähköntuotantoon – tehoa alennettaneen kuukausiksi
-
07:30
Pikkukunta loi menestystarinan vailla vertaa – muu Suomi on seurannut voimattomana sivusta, kun mystinen sanapari tekee tuhojaan: "Ei tarvita mitään erikoista"
-
07:25
Häikäisevää käsityötä: Barkov ja Lundell taituroivat upeat maalit Floridalle
-
07:05
Nuorten myrkytyskuolemista hyytävä havainto: Valtaosalle määrätty yhä voimakkaampia lääkkeitä
-
Lataa lisää