Räjähdysherkkä tilanne Boliviassa ajaa Suomen Lähetysseuran työntekijät pois maasta – "Väkivaltaisuuksien riski korkea"

Bolivian kriisi on niin räjähdysherkkä, että suomalaisiakin evakuoidaan – Mitä ihmettä tapahtuu? 15:33

Suomen Lähetysseura on evakuoimassa Boliviassa asuvan työntekijänsä ja kaksi muuta vapaaehtoista mahdollisimman pian. Bolivian presidentti Evo Morales on suostunut siihen, että maassa järjestetään uudet presidentinvaalit.

Yksi työntekijöistä on toiminut neuvonantajana Lähetysseuran yhteistyökumppanin palveluksessa paikallisessa luterilaisessa kirkossa ja kaivosalueiden lapsien oikeuksia ajavassa Cepromin-järjestössä. Kaksi muuta lähetysseuralaista on hankkeissa vapaaehtoisina, järjestö kertoi sunnuntaina.

– Tilanne Boliviassa on äärimmäisen räjähdysherkkä, ja väkivaltaisuuksien riski on korkea. Siksi nyt on päätetty työntekijöiden evakuoinnista mahdollisimman pian. Kaksi työntekijöistä lentää Suomeen toivottavasti vielä tämän päivän aikana ja yksi heistä matkaa suunnitellusti Kolumbiaan Bogotaan, jossa hän voi jatkaa vapaaehtoisjaksoaan, sanoi Lähetysseuran toiminnanjohtaja Rolf Steffansson tiedotteessa.

Lähetysseura tukee Boliviassa evankelis-luterilaisen kirkon pieniä seurakuntia niiden toiminnassa ja keskinäisessä yhteistyössä.

Morales taipui uusiin vaaleihin

Uusiin vaaleihin taipunut Moras aikoo myös vaihtaa osan vaaliviranomaisista. Morales taipui vaaleihin sen jälkeen kun Amerikan valtioiden järjestö (OAS) oli suositellut niitä.

–  Vaalien ensimmäinen kierros, joka pidettiin lokakuun 20. päivä, on mitätöitävä, ja vaaliprosessi on aloitettava alusta. Ensimmäinen kierros on järjestettävä niin pian kuin on saatavissa takuut siitä, että olosuhteet sen järjestämiseksi ovat olemassa. Näihin kuuluu uusien vaaliviranomaisten valinta, järjestö sanoi lehdistötiedotteessaan.

Morales valittiin jatkokaudelle kiistanalaisten vaalien ensimmäisellä kierroksella lokakuun puolivälin jälkeen. Vaalien ääntenlaskennassa hänen kannatuksensa kohosi epäilyttävästi kesken kaiken.

Bolivian vaalivirkailijat ovat julistaneet Moralesin voittajaksi, mutta hänen vastaehdokkaansa, ex-presidentti Carlos Mesa ei ole tunnustanut tuloksia.

Boliviassa on ollut jatkuvia mielenosoituksia sen jälkeen kun Morales julistettiin voittajaksi. Osa protesteista on muuttunut väkivaltaisiksi mellakoiksi.

Lue myös:

    Uusimmat