Bolivian istuva presidentti Morales syyttää vastustajiaan verenvuodatuksen tavoittelemisesta

Bolivian hallinto syytti eilen vastustajiaan siitä, että heillä on kehitteillä hallintoa vastaan juonia, joihin liittyy väkivaltaa.

Syyttelyyn ryhdyttiin sen jälkeen, kun konservatiivinen oppositiojohtaja Luis Fernando Camacho uhkasi syöstä istuvan presidentin Evo Moralesin vallasta myöhään lauantai-iltana.

– Hänellä on 48 tuntia aikaa jättää tehtävänsä, koska maanantaina iltaseitsemältä (tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa kello yhdeltä) me ryhdymme täällä ratkaiseviin toimiin ja varmistamme, että hän lähtee, Camacho kertoi tukijoilleen.

Camacho pyysi myös maan armeijaa tuekseen ja "asettumaan ihmisten puolelle".

Morales valittiin jatkokaudelle kiistanalaisten vaalien ensimmäisellä kierroksella lokakuun puolivälin jälkeen. Vaalien ääntenlaskennassa hänen kannatuksensa kohosi epäilyttävästi kesken kaiken. Valinnan jälkeen maassa on ollut väkivaltaisiksikin yltyneitä mielenosoituksia.

"Väkivaltainen yhteenotto suunnitteilla"

Morales vastasi Camachon puheisiin syyttämällä vastustajiaan siitä, että he pyrkivät verenvuodatukseen.

– He haluavat ihmisten tulevan tapetuksi poliisin ja armeijan toimesta, Morales kertoi televisiohaastattelussa.

Sisäministeri Carlos Romero väitti, että vallankaappausstrategiat ovat suunnitteilla.

Hän kertoi toimittajille, että hallinnolla on tiedustelutietoja, jotka "osoittavat, että väkivaltainen yhteenotto on suunnitteilla" paikallista aikaa maanantai-iltana. Bolivia on kuusi tuntia Suomen aikaa jäljessä. Hänen mukaansa yhteenotto aiotaan järjestää hallinnollisessa pääkaupungissa La Pazissa sijaitsevan presidentin palatsin lähistöllä.

– Se kuka pyytää armeijan väliintuloa, pyytää verta ja pyytää kuolemaa, Romero sanoi.

Camacho ei puheissaan kertonut tarkemmin, millaiset toimet hänellä on mielessä. Hänen tukijansa ovat aiemmin ottaneet haltuunsa julkisia rakennuksia.

Bolivian armeija on tähän mennessä pysytellyt neutraalina vaalikiistassa. Armeijan pyytäminen avuksi on voi olla herkkä asia Boliviassa.

Ennen siviilihallinnon asettamista vuonna 1982, maassa oli useita armeijan kapinoita ja diktatuureja.

Mesa: Paras ratkaisu ovat uudet vaalit

Moralesin neljännen kauden on määrä jatkua vuoteen 2025 saakka. Bolivian vaalivirkailijat ovat julistaneet Moralesin voittajaksi, mutta hänen vastaehdokkaansa, ex-presidentti Carlos Mesa ei ole tunnustanut tuloksia.

Vaaleja petokseksi kutsunut Mesa on kehottanut kannattajiaan jatkamaan mielenosoituksia. Tämän lisäksi Mesa on vaatinut uutta äänestystä.

– Uskomme, että paras ratkaisu kriisiin näissä nykyolosuhteissa on uudet vaalit, joita hallinnoisi puolueeton uusi vaalielin kansainvälisen yhteisön tarkassa valvonnassa, Mesa sanoi sunnuntaina paikallista aikaa.

Maassa on nähty myös lakkoja.

Sisäministeri kertoi viime viikolla, että kaksi mielenosoittajaa olisi kuollut yhteenotoissa. Viranomaiset kertovat myös, että 140 ihmistä olisi loukkaantunut rauhattomuuksissa.

Viime viikon keskiviikkona Bolivian ulkoministeri Diego Pary kertoi, että riippumaton ryhmä saapuu tutkimaan presidentinvaalien epäselvyyksiä. Paryn mukaan selvityksen tekee Amerikan valtioiden järjestön OAS:n tutkijaryhmä ja Bolivia on sitoutunut kunnioittamaan sen tuloksia.  

Juttua päivitetty kauttaaltaan 7.21



Lue myös:

    Uusimmat