Raitiovaunuihin tottumaton autoilija ei selviä pelkällä maalaisjärjellä – vähän erikoiseltakin vaikuttavat ratikkasäännöt on otettava haltuun nyt myös Tampereella

6:08
Katso videolta, millaisia ovat ratikkasäännöt, jotka on nyt hallittava Helsingin lisäksi myös Tampereella.

Myös Tampereella autoilevien on syytä perehtyä raitiovaunun ja ajoneuvon välisiin väistämissääntöihin.

Tähän asti raitiovaunujen huomioiminen on ollut vaatimus lähinnä Helsingissä autoileville. Nyt ajoneuvon ja raitiovaunun väliset väistämissäännöt on hallittava myös Tampereella.

Raitiovaunu poikkeaa muista liikennevälineistä muun muassa siten, että sille on annettava esteetön kulku. Stop-merkki ja kärkikolmio toki koskevat raitiovaunua siinä, missä ajoneuvojakin. Väistämismerkin asettelulla on myös merkitystä.

– Raitiovaunu voi tulla risteykseen esimerkiksi ajoneuvoliikenteestä poikkeavasta suunnasta, jolloin ajoneuvoja varten asetetun väistämismerkin vaikutus ei koskekaan raitiovaunua, koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen varoittaa Autoliiton tiedotteessa.

Huolellisuutta ja varovaisuutta tarvitaan

Mikäli autoilija ei ole tottunut raitiovaunuihin, unohtaa hän helposti, että tasa-arvoisessa risteyksessä on väistettävä myös vasemmalta lähestyvää raitiovaunua.

Autoliiton mukaan toinen yllättävä tilanne on, kun edestä lähestyvä raitiovaunu kääntyy tulosuunnastaan katsottuna vasemmalle. Mikäli raitiovaunun tulosuunnassa ei ole väistämismerkkiä, on sille annettava esteetön kulku. Raitiovaunu saa siis kääntyä vastakkaisesta suunnasta lähestyvän eteen. 

Tarkkana pitää olla myös tilanteissa, joissa ajoneuvolla käännytään ja käännyttäessä tai heti käännöksen jälkeen ylitetään raitiotie. Näissä tilanteissa on huomattava väistää sekä takaa että edestä lähestyvää raitiovaunua – myös liikennevaloissa. Nuolivalolla käännyttäessä väistettäviä raitiovaunuja ei kuitenkaan pitäisi olla. 

– Ajoneuvon kuljettajan on vihreästä nuolivalosta huolimatta syytä varmistaa, että painava raitiovaunu varmasti pysähtyy. Erityisesti syksyllä kiskoille pudonneet puiden lehdet vähentävät kitkaa ja vaikeuttavat raitiovaunun pysäyttämistä. Tarpeettomia pysähdyksiä vihreän nuolivalon palaessa on kuitenkin syytä välttää, jotta ei itse yllätä takana ajavaa, Vesalainen huomauttaa. 

Raitiovaunuvaloja pitää noudattaa

Nyt myös Tampereella autoilevien tulee opetella tunnistamaan kolmion muotoiset raitiovaunuvalo-opastimet, joilla voidaan tietyissä paikoissa pysäyttää myös autoliikenne.

Vesalaisen mukaan raitiovaunuvalot toimivat hieman tavallisista liikennevaloista poiketen, sillä niissä vilkkuva keltainen valo varoittaa lähestyvästä raitiovaunusta. Tällöin on noudatettava erityistä varovaisuutta ja valmistauduttava pysähtymään.

Kun keltainen valo palaa yhtenäisesti tai punaiset valot vilkkuvat, on pysähdyttävä.

Raitiovaunun mentyä punaiset valot sammuvat ja keltainen valo vilkkuu hetken velvoittaen noudattamaan erityistä varovaisuutta. Lopulta keltainen vilkkuva valo sammuu ja liikenne jatkuu normaalisti.

Valo-opastimia ei jokaisessa risteyksessä kuitenkaan ole tai ne eivät aina välttämättä toimi. Toimiessaankin raitiovaunuvalo-opastin on pimeä silloin, kun raitiovaunua ei tule. Opastin näyttää siis samalta, kuin ollessaan esimerkiksi vian seurauksena pois toiminnasta.

– Ikinä ei pidä luottaa pelkkään valo-opastimeen, vaan aina pitää havainnoida huolellisesti, onko raitiovaunu tulossa, Vesalainen muistuttaa.

Lähde: Autoliitto

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja