Raimo Sailas: Budjettiriihi jäänyt näpertelyksi
Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut valtiosihteeri emeritus Raimo Sailas kritisoi sitä, ettei rakenteellisia uudistuksia ole tehty aiemmin.
Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut valtiosihteeri emeritus Raimo Sailas kertoi kaipaavansa hallitukselta voimakkaampaa roolia ja selkeämpää linjaa eläkeuudistusneuvotteluissa. Eläkeuudistus ei ollut valmis budjettiriiheen. Sailaksen mielestä uudistuksen olisi pitänyt olla valmiina jo vaalikauden alussa.
– Se (eläkeuudistus) on tietenkin vaikea, hankala asia, mutta ehdottoman tärkeä asia työurien pidentämisen ja eläkepolitiikan kestävyyden ja julkisen talouden kannalta, Sailas sanoo.
Budjettiriihi on muutenkin jäänyt näpertelyksi Sailaksen mielestä.
– Kun katsoi budjettiriihtä ulkopuolelta, niin vaikutti siltä, että siellä keskityttiin aivan väärän kokoisiin asioihin. Tasavallan presidenttihän kehotti jo ennen budjettiriihtä hallitusta keskittymään näihin rakenteellisiin uudistuksiin, eläkeuudistus yksi näistä. Näin ei kuitenkaan kaikesta päätellen käynyt, vaan sorruttiin pikkunäpertelyyn lapsilisien ja lapsivähennysten kohdalla.
Sailas uskoo, että taloustilanteen vaikeutta ei ole vielä ymmärretty kunnolla ja seuraava hallitus joutuu ohjelmaa laatiessa arvioimaan uudelleen Suomen julkisen talouden mitoituksen.
– Kuntauudistus, sote-uudistus, eläkeuudistus ovat kaikki sellaisia, että ne olisi pitänyt tehdä vuosia, jopa vuosikymmeniä sitten, moitti Sailas, suunnaten moitteensa myös aiemmille hallituksille.
Miten Raimo Sailas näkee julkisen talouden tulevaisuuden? Kiristyykö verotus kunnissa? Entä kuinka Venäjän pakotteet vaikuttavat Suomeen Sailaksen näkemyksen mukaan?
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää