Jos mietitään koko Suomi-kiekon näkyvintä hahmoa viimeisten kuukausien aikana, Mikko Rantanen nousee herkästi esille. Suomen kamaralla yksi on kuitenkin ylitse muiden. Hän on Raimo Helminen.
Helmisen luotsaama SaiPa nousi sensaatiomaisesti SM-liigan pohjamudista aina finaalijoukkueeksi asti. Koko SaiPan viime kauden tarina henkilöityi erittäin sympaattiseen ja karismaattiseen Helmiseen, joka sai maistaa osansa hulinasta.
Helminen heitti kevään aikana hilpeitä letkautuksia, kun hän toivoi muun muassa toimittajilta, että näiden ei tarvitsisi kysellä häneltä asioita finaalipelien jälkeen. Kertaalleen Helminen lähti kesken kaiken kävelemään lehdistötilaisuudesta.
Hallien ulkopuolella Helmisen naama näkyi muun muassa Lappeenrannan katukuvassa.
Millaista tuo oli, kun olit itsekin isosti esillä?
– Kyllähän kevään jääkiekon keskellä on hienoa elää. Olihan tuo aika mielenkiintoista aikaa. Siinä oppi kyllä. Oli hienoa olla mukana, Helminen sanoo nyt Tukholmasta käsin MTV Urheilulle.
SaiPaa nimitettiin talven ja kevään aikana Raipen pojiksi. Kun SaiPa eteni aina finaaleihin asti, Lappeenrannassa alettiin jo suunnittelemaan sitä, että kaupunkiin pystytetään Helmisen näköispatsas.
Helminen reagoi jo idean tullessa esille tulisesti.


