Raimo Helminen ampaisi Slovakiaan – yksi asia maan kiekkoliigassa kolahti nopeasti tajuntaan: "Ihan uskomatonta"

Raimo Helminen pestattiin reilu kuukausi sitten Slovakian pääsarjaan. "Raipe" on tehnyt HC Banska Bystrican päävalmentajana heti kovaa jälkeä.

– Kaupunki on ollut kiva, ainoa vain, että täällä oli hieno talvi vielä jouluna. Heti sen jälkeen tuli vesisade ja lämpöaalto. Täällä voisi olla tosi hienoa, mutta nyt on pimeää, Slovakiasta tavoitettu Helminen heittää MTV Urheilulle. 

Alkukauden ilman valmennustöitä ollut Helminen hyppäsi marraskuun lopussa slovakialaisjoukkueen puikkoihin. HC Banska Bystrica oli tuolloin ajautunut viiden ottelun tappioputkeen.

Helmisen aikakausi on kestänyt nyt 14 ottelua. Joukkue on voittanut niistä kymmenen. Parhaimmillaan voittoputki venähti kahdeksan ottelun mittaan. Tosin juuri nyt alla on kaksi tappiota. 

Joukkue on 12 joukkueen sarjassa kuudentena, kiinni suorassa puolivälieräpaikassa. Spisska Nova Ves on vetänyt piikkipaikalla isomman kaulan, mutta kakkossijaan Banska Bystricalla on matkaa vain viisi pistettä. 

Helminen ei omien sanojensa mukaan lähtenyt tekemään valtavia muutoksia saavuttuaan Slovakiaan. Kurssi on kääntynyt yksityiskohtiin keskittymällä.

– En tiennyt vanhasta mitään, niin enemmänkin pyrin tuomaan omia harjoitteita ja muutamia voittavia asioita koko kentän tekemiseen. Pienillä asioilla.

Suomalaisvalmentajalle syntyi nopeasti kuva, että joukkue uskoo uuden vetäjän näkemyksiin.

– Porukka lähti heti kuuntelemaan. Itselleni jäi heti alusta positiivinen fiilis siitä.

Katse kiinnittyy vielä tässä vaiheessa sisäänajoa pääosin kollektiiviin. Helminen on päässyt jonkin verran kuitenkin tutustumaan myös ihmisiin kiekkoammatin takana.

– Pikkuisen, päivä päivältä enemmän. Mutta enemmän tässä valmennetaan vielä kuitenkin koko joukkuetta. 

Uskomattoman tasaista

Helmisen mukaan Slovakian pääsarja ei merkittävästi eroa muista Euroopan sarjoista, joissa hän on valmentanut. Kentällä nähdään  samantyylisiä rytmejä ja vauhtia kuin esimerkiksi Suomessa. 

Sarjan tasaisuus on erityinen yksityiskohta, joka kolahti Helmisen tajuntaan pian maahantulon jälkeen. 

– Todella tasainen sarja. Kun ei tiennyt vastustajistakaan mitään, niin aina on tasainen peli. Ihan uskomatonta.

Suomalaiskäskijän valmennustiimiin kuuluvat slovakialaistekijät Hunor Marton ja Branislav Benik ovat Suomi-taustaisia, kuten Helminen muotoilee. Kaksikko on suorittanut valmentajaopintoja Vierumäellä. Kommunikaatio valmennustiimin kanssa on sujunut hyvin ja Helminen viihtyy pestissään.

Helminen on kaudesta 2018–2019 saakka valmentanut joka kausi eri joukkueessa. TPS:n hän piiskasi SM-hopealle, HC Pusteralin Helminen nosti sarjan viimeiseltä sijalta runkosarjan viidenneksi. Viime kaudella kaulaan ripustettiin SM-liigan pronssimitali Ilveksen apuvalmentajana. 

Varsin mainioita työnäytteitä pesteistä toiseen tehtaileva Helminen ei ainakaan suoraan sano kaipaavansa erityisesti pidempää valmennustonttia tai jatkuvuutta. 

– Ei tässä mitään nuoria poikia olla, niin ei kannata pitkiä suunnitelmia tehdä. Aina kun on mielenkiintoinen homma, niin kyllä mä lähden. 

Slovakiassa jatkamisesta ei tässä vaiheessa vielä ole seurajohdon kanssa ollut puhetta, vaikka alku on ollut kokonaisuutena väkevä.

– Ei tämä huono paikka ole, mutta täytyy pitää korvat ja silmät auki. 

Lue myös:

    Uusimmat