Raili Hulkkosen mielestä jokaisella on aikaa 10 minuutin ehostautumiselle: "Minusta se ei ole paljon vaadittu"

Miten meikkikulttuuri on muuttunut 60 vuodessa? 1:27
Meikkitaitelija Raili Hulkkonen kertoo, mitkä ovat olleet merkittävimmät muutokset meikkikulttuurissa viimeisen 60 vuoden aikana.

Pitkän uran tehnyt meikkitaiteilija kertoo, mikä on meikkaamisessa tärkeintä ja miksi trendien seuraaminen ei kannata.

Meikkitaitelija Raili Hulkkonen, 78, on tehnyt mittavan uran meikin ja kosmetiikan parissa.

Alalla jo liki 60 vuotta työskennellyt Hulkkonen on nähnyt trendien tulevan ja menevän, mutta uskoo meikkaamisessa ennen kaikkea omaan tyyliin.

Oli kyse sitten varttuneemman ihon piristämisestä tai meikkaamisesta hyvin nuorena, Hulkkosella on neuvoja ja mielipide.

Katso yllä olevalta videolta, kun Raili Hulkkonen kertoo, miten meikkikulttuuri ja -trendit ovat muuttuneet 60 vuodessa. Koko Hulkkosen erikoishaastattelun Viiden jälkeen -ohjelmassa voit katsoa artikkelin lopusta löytyvältä videolta.

Ehostautuminen tuo pirteämmän olon

Hulkkonen kertoo antavansa välillä melko suoraakin palautetta suomalaisten meikkaamisesta, jos näkee sille tarvetta.

– Anteeksi vaan kaikille. Tarkoitan aina hyvää ja sydämellä, että vähän voisi... Jos se [ehostautuminen] vie kymmenen minuuttia naisen aamuajasta, minusta se ei ole paljon vaadittu. Väitän, että jokaisella on kivempi olla, jos näyttää pirteämmältä, Hulkkonen toteaa Viiden jälkeen -haastattelussa.

Hulkkonen korostaa kuitenkin peräänkuuluttavansa luonnollisuutta, eikä esimerkiksi ryppyjä tarvitse piilotella.

– Ihon pitää olla ihon näköinen.

Kun nainen tulee kysymään Hulkkoselta neuvoa, hän yrittää katsoa, mihin nainen on tottunut.

– En lähde siihen, että laitetaan kaikkea paljon. Haluan, että se [meikki] on hyvin yksinkertainen ja mahdollisimman helppo. Vähän tuotteita, että hän ilahtuu, että tulee niillä toimeen. 

Trendien seuraaminen ei kannata

Hulkkonen ei itse viitsi puhua enää niinkään meikkitrendeistä.

– Asiakkaat saattavat sanoa, että nyt on jokin valkoinen kajaali [pinnalla] ja sanon, että "voi juu, niin on, mutta rouva, se ei sovi meille nyt ollenkaan".

Hulkkonen pitäytyy itse mieluummin siinä aatteessa, että jokaiselle on olemassa omanlaisensa tyyli, trendeistä viis.

Useimmat haluavat kuitenkin kokeilla meikkaamista, minkä takia myös lasten meikkaaminen on Hulkkosen mukaan siinä mielessä luonnollista.

– Tavallaan ymmärrän sen, mutta sitten täytyy äidin huolehtia, että se [iho] puhdistetaan todella hyvin. 

Hulkkosella on asiasta kokemusta omien lastenlastensa kautta.

– Se on niin vaikeaa, kun heille sanoo "ei noin, sinä et tarvitse" ja [he vastaavat] "mummi, sä et ymmärrä, tämä on nyt se juttu".

Katso myös: Erikoishaastattelussa kolme syöpää selättänyt, legendaarinen meikkitaiteilija Raili Hulkkonen

Lue myös:

    Uusimmat