Räikköselle selvä käsky päästää Vettel ohi – tiimiradiossa kiroilun täyttämää itsekritiikkiä

Kimi Räikkönen oli syvästi pahoillaan tallinsa puolesta pudottuaan Yhdysvaltain F1-kisan viimeisissä mutkissa palkintopallilta ennen kuin tuomaristo nosti hänet takaisin kolmanneksi. Ferrari-kuskin kisan loppuratkaisut tulevat hyvin esiin tiimiradioviestinnän kautta.

Räikkönen ajoi maaliin yhden pysähdyksen taktiikalla, joten hän oli viimeisillä kierroksilla helisemässä tuoreemmilla renkailla lähestyvien kilpailijoiden kanssa. Ferrarille tilanne oli vaikea, sillä vielä hatarasti MM-taistelussa mukana oleva Sebastian Vettel oli saatava lopussa tallikaverinsa Räikkösen edelle.

– Seb on nyt takaa tuleva auto, kisainsinööri Dave Greenwood toisti kahteen kertaan suomalaiselle Vettelin päästyä Valtteri Bottaksen Mercedksen ohi viidenneksi.

Samaan aikaan Red Bullin Max Verstappen lähestyi vinhaa vauhtia Ferrareita ja uhkasi pahimmassa tapauksessa kummankin asemaa. Ferrari ei viivytellyt, kun Vettel saavutti Räikkösen viisi kierrosta ennen maalia:

– Okei, Seb tulee rinnalle. Päästä hänet ohi.

Räikkönen teki työtä käskettyä, mutta ohjeistuksen kera.

– Joo, mutta sanokaa hänelle, ettei hän… että hän pitää vauhtia. Minun täytyy saada vähän vetoapua hänestä.

– Copy, copy. Käytä DRS:ää (avattavaa takasiipeä), jos pystyt, kisainsinööri vastasi.

Vettel kuitenkin jäi roikkumaan viimeisellä kierroksella Räikkösen eteen, mahdollisesti yrittäen pitää suomalaisen 1,5 sekunnin etäisyydellä, jotta tämä saa luvan käyttää DRS-siipeä hyökkääjää vastaan. Verstappen pääsi lopulta Räikkösen kantaan ja polkaisi ohi viimeistä edellisessä mutkassa.

– *****! Anteeksi jätkät. *****, *****, Räikkönen kiroili tiimiradioon pudottuaan maaliviivalla neljänneksi.

Pettymystä ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Verstappenin iloitessa kolmossijastaan palkintopallin lämpiössä, Räikkönen asteli sisään. Hollantilainen tajusi nopeasti, mistä oli kyse ja häipyi kiukkuisena tallinsa tiloihin. Tuomaristo näki Red Bullin käyneen ohitustilanteessa kokonaan radan ulkopuolella ja hyötyneen tästä merkittävästi.

Lue myös:

    Uusimmat