Raaseporin turmaristeys on nyt tukittu: "Risteys on tarkoitus sulkea lopullisesti"

Raaseporin Skogbyn tasoristeys suljettiin autoilta lähes heti syksyllä 2017 tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Tasoristeysten korjaaminen on kiinni rahasta.

Kyseessä oli väliaikainen ratkaisu, mutta ylitarkastaja Jarmo Koistinen Väylävirastosta arvioi, että risteys ei enää palaudu tieliikenteen käyttöön.

–  Tämänhetkisen tiedon mukaan risteys on tarkoitus sulkea lopullisesti, Koistinen sanoo STT:lle.

Junaradan kanssa risteävällä autotiellä on tällä hetkellä huomiomerkein varustettu aita, jossa ilmoitetaan tasoristeyksen sulkemisesta. Aitojen takana on koko tien tukkiva ainakin toista metriä korkea sepelikasa, ja sen takana on esteenä vielä puuromua ennen junarataa.

Koistisen mukaan tasoristeyksiä oli pää- ja sivuradoilla viime vuoden lopulla noin 2  700. Niistä vartioimattomia, eli ilman puomia tai valo- ja äänivaroituslaitteita, oli reilut 2 000. Iso määrä johtuu Suomen harvasta asutuksesta.

–  Tasoristeyksiä on edelleen paljon yksityisteillä, jotka saattavat johtaa yhteen tai kahteen taloon. Vaaralliseksikaan havaittuja risteyksiä ei voida noin vain sulkea, sillä yksityistienpitäjällä on tasoristeysoikeus.

Vaara piilee varsinkin tutussa risteyksessä

Koistinen sanoo, että vartioimaton tasoristeys on tiellä liikkujalle vaaranpaikka ja edellyttää aina varovaisuutta.

–  Siinä kohtaa vähän erilaisia massoja. Juna ei pysty pysähtymään heti, vaan siinä menee satoja metrejä.

Hän huomauttaa, että onnettomuuden vaara on varsinkin tutussa tasoristeyksessä, johon saattaa ajaa liian huolettomasti ja ajatella muuta.

–  Onnettomuusraporteista ilmenee, että onnettomuuksissa hyvin tyypillistä on sellainen hetken herpaannus. Ihmiset sanovat, että kyllä katsoivat, mutta eivät nähneet.

Koistinen sanoo pysähtyvänsä itse myös puomillisissa risteyksissä.

–  Sellaista onnettomuutta ei ole vielä tapahtunut, että puomit olisivat epäkunnossa, mutta kaikki mikä on ihmisen rakentamaa, voi olla epäkunnossa.

Parannusta tulossa yli 250 tasoristeykseen

Koistisen mukaan tasoristeysongelman ratkaisussa on kyse pitkälti määrärahoista. Nyt käynnissä oleva nelivuotinen ohjelma maksaa vuodesta riippuen viidestä viiteentoista miljoonaan euroa vuodessa.

Koistinen odottaa ohjelmalta hyviä tuloksia. Alkuperäisenä tavoitteena oli poistaa kokonaan tai parantaa turvallisuutta 65 huonoimmassa tasoristeyksessä, mutta Koistisen mukaan ohjelma vaikuttaa kaikkiaan yli 250 tasoristeykseen.

–  Tämänhetkisen tiedon mukaan 150 tasoristeystä suljetaan ja sadan olosuhteita parannetaan. Se on kehitystä. Melkein 10 prosenttia kokonaismäärästä.

Hallitusohjelmassa vaarallisten tasoristeysten poistamiseen on lisäksi varattu 22 miljoonaa euroa vuosille 2020–2022.

Lue myös:

    Uusimmat