Jarkko Sipilän kommentti: Raaseporin junaturmaan ei ollut syyllistä – apulaisvaltakunnansyyttäjän ristiretki päättyi KKO:n oveen

Kolmen nuoren miehen kuolemaan johtanut junaturma oli onnettomuus, eikä armeijan kuormurin kuljettaja ollut siihen syyllinen. Apulaisvaltakunnansyyttäjän ristiretki päättyi korkeimman oikeuden oveen ja hyvä niin, kirjoittaa MTV Uutisten rikostoimituksen päällikkö Jarkko Sipilä.

Lokakuussa 2017 Raaseporissa tapahtuneen tasoristeysonnettomuuden käsittely saatiin päätökseen, kun korkein oikeus tänään ilmoitti ettei se ole hyväksynyt apulaisvaltakunnansyyttäjän hakemaa valituslupaa. Näin Helsingin hovioikeuden joulukuussa 2020 antama vapauttava ratkaisu varusmieskuljettajalle jäi voimaan.

Onnettomuus tapahtui puolustusvoimien moottorimarssilla 26. lokakuuta 2017, kun kiskobussi törmäsi aamuhämärässä räntäsateessa kuorma-autoon. Kolme varusmiestä menehtyi ja viisi loukkaantui.

Poliisi tutki tapauksen. Vuonna 2018 syyttäjä ilmoitti, ettei onnettomuudesta nosteta syytteitä kuorma-auton kuljettajaa vastaan, koska kyse oli onnettomuudesta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe mielsi asian toisin ja määräsi syytteet nostettavaksi. Kuorma-autoa ajanutta varusmiestä syytettiin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kolmesta kuolemantuottamuksesta ja palvelusrikoksesta.

Kesken oikeudenkäynnin syyttäjä ilmoitti, ettei vaadi turmassa itsekin loukkaantuneelle kuljettajalle rangaistusta, mutta ajoi juttua edelleen rikosvastuun selvittämiseksi.

Käräjäoikeus katsoi tapahtuman onnettomuudeksi, mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä painoi päälle ja jatkoi hoviin.

Myös hovioikeus totesi, että kuljettajan näkyvyys oikealle takaviistoon risteysajossa on olematon. Hovioikeuden mukaan kuljettaja ei laiminlyönyt huollisuusvelvoitettaan, vaan kyse oli onnettomuudesta.

Sekään ei riittänyt apulaisvaltakunnansyyttäjä Rappelle, vaan hän haki valituslupaa korkeimmasta oikeudesta.

Rappen mukaan kuljettajan olisi pitänyt toimia varovaisemmin. Tieliikennelaki edellyttää tienkäyttäjältä erityistä varovaisuutta tasoristeyksessä ja apulaisvaltakunnan syyttäjän mukaan kuljettaja otti tilanteessa kielletyn riskin. Juuri tähän oikeuskysymykseen apulaisvaltakunnansyyttäjä haki valituksillaan tulkintaa.

Ja samalla varusmieskuski roikkui löysässä hirressä vuosia.

Nyt KKO laittoi stopin apulaisvaltakunnansyyttäjän ristiretkelle ja hyvä niin. Raaseporin junaturma oli onnettomuus ilman syyllistä.

Lue myös:

    Uusimmat