Qatarin MM-projektiin vaaditaan ryhtiä: "Oikeuksien saaminen liki mahdotonta"

Qatarin MM-jalkapallokisojen 2022 järjestäjillä on nyt näytön paikka. Näin sanoo paikan päällä vieraillut Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila.

MM-kisojen työmailta on raportoitu vakavista työoikeuksien loukkauksista, ja ihmisoikeusjärjestöjen ja YK:n mukaan osa rakennustöissä olevista siirtotyöläisistä on joutunut hyväksikäytön ja jopa pakkotyön uhriksi.

– Qatar on suurennuslasin alla ja sillä on nyt kova tarve parantaa mainettaan. Sen on pakko reagoida, Mattila sanoo.

Mattila oli Qatarissa Suomen Palloliiton kutsumana ihmisoikeuksien ja työoikeuksien asiantuntijana. Matkalla mukana oli myös muiden Pohjoismaiden jalkapalloliittojen edustajia.

Mattila kertoo, että matkan välittömänä tarkoituksena oli lisätä poliittista painetta asioiden korjaamiseksi. Raporttien mukaan Qatarissa on ollut pakkotyöhön vertautuvia työsuhteita, ja esimerkiksi työntekijöiden passeja on viety. Myös palkanmaksussa on ollut ongelmia. Palkat ovat viivästyneet tai niitä ei ole maksettu lainkaan. Myös työntekijöiden asumisolot ovat olleet raporttien mukaan puutteellisia.

– Lisäksi työntekijöiden oikeusturva on ollut heikko. Asioista on voinut valittaa, mutta oikeuden saaminen on ollut liki mahdotonta, Mattila kertoo.

Vakavia terveysriskejä

Lokakuun lopulla Qatarin MM-kisojen järjestäjät ilmoittivat, että yksi työntekijä kuoli kisojen rakennustyömaalla. Uutistoimisto AP:n mukaan Qatarista oli aiemmin raportoitu kolmesta rakennustyöläisen kuolemasta, mutta näiden tapausten kiistettiin liittyneen varsinaisesti rakennustöihin.

– Ihmisoikeuksien näkökulmasta pitäisi katsoa työntekijöiden aseman kokonaisuutta. Työntekijöiden haavoittuva asema altistaa joka tapauksessa vakaville terveysriskeille, Mattila sanoo.

Hän kertoo, että Qatarissa on nyt valmisteilla pakkotyön kieltävä laki. 

– Jää kuitenkin nähtäväksi, siirtyykö se käytäntöön. Luonnosteltu laki ei ole täysin selkeä siinä mielessä, että kielletäänkö pakkotyö yksiselitteisesti vai ei.

Mattilan mukaan Qatarin hallitus ja kisoja valmisteleva komitea ovat myös solmineet yhteistyösopimuksen kansainvälisen rakennustyöläisten liiton kanssa. Kisajärjestäjät ovat myös kertoneet lisänneensä työtarkastusten määrää.

– Vuoden tai parin päästä nähdään, ovatko asiat todella parantuneet, Mattila toteaa.

– Sanotaan näin, että ikkuna on nyt auki. Qatar on nyt näytön paikan edessä, hän painottaa.

Palloliiton edustajana Qatarissa vierailleen apulaispääsihteeri Timo Huttusen mukaan vuoropuhelu kisajärjestäjien kanssa oli rakentavaa ja avointa. Huttunen kertoo, että eri maiden liittojen edustajat laativat matkasta raportin, ja Pohjoismaiden liittojen puheenjohtajat käsittelevät raporttien antia Kööpenhaminan-kokouksessaan 14. joulukuuta.

Lue myös:

    Uusimmat