Pysäytys liikenteessä johti huumevyyhdin jäljille Kajaanissa

Poliisi on takavarikoinut huumeita yhdestä ajoneuvosta ja kahdesta yksityisasunnosta Kajaanissa. Oulun poliisilaitos kertoo ottaneensa vyyhdin yhteydessä kiinni yhteensä neljä ihmistä.

Poliisi pääsi epäiltyjen jäljille alun perin ollessaan valvomassa liikennettä maanantaiyönä Kajaanin Huuhkajanvaarassa.

Se pysäytti valvonnan yhteydessä henkilöauton sen kuljettajan ajokunnon selvittämiseksi.

Poliisi epäili kuljettajaa huumaantuneena ajamisesta ja löysi ajoneuvosta ainetta, jota se epäili kannabikseksi.

Poliisi otti ajoneuvossa olleet ihmiset kiinni muun muassa huumerikoksesta epäiltyinä.

Tutkinnassa ilmeni toinen rikos

Tapauksen esitutkinnassa ilmeni poliisin mukaan myös toinen epäilty huumerikos.

Poliisi teki sen takia kotietsinnän ja takavarikoi lisää kannabista sekä käteistä rahaa.

Poliisi otti lisäksi kiinni yhden ihmisen rikoksesta epäiltynä.

Kannabiksen katukauppa-arvo 6 000 euroa

Molempien rikosten esitutkinnassa poliisi sai haltuunsa noin 300 grammaa kannabista, jonka katukauppa-arvo on noin 6 000 euroa.

Lisäksi poliisi sai haltuunsa noin 2 000 euroa rahaa, jonka se epäilee olevan rikoksella saatua hyötyä.

Kolmaskin epäily tutkinnassa

Poliisi on tutkinut tällä viikolla myös kolmatta huumausainerikosepäilyä.

Poliisi teki sen vuoksi kotietsinnän yksityisasuntoon Kajaanissa maanantaina.

– Kotietsinnässä poliisi takavarikoi huumaavia lääkeaineita sekä noin 50 grammaa amfetamiinia, jonka katukauppa-arvo on noin tuhat euroa, poliisi kertoo tiedotteessaan.

– Tämän rikoksen jäljille poliisi pääsi yleisövihjeiden ja omien tutkimustensa avulla ja tutkii sitä siksi erillään aiemmin mainituista tapauksista.

Rikosepäilyjen vuoksi poliisi otti kiinni yhteensä neljä ihmistä. Heidät on sittemmin vapautettu.

Poliisi jatkaa tapausten tutkimista eikä tiedota niistä tässä vaiheessa enempää. 

Lue myös:

    Uusimmat