Pyöräily auttoi Karia kuntoutumaan aivoinfarktista

Outokummussa asuva Kari Kesonen on pyöräillyt viidessä vuodessa maapallon ympärysmitan pituisen matkan. Pyöräilyharrastuksensa hän aloitti toivuttuaan aivokasvaimen leikkauksen jälkeen tapahtuneesta aivoinfarktista. Infarkti vei mieheltä puhekyvyn ja halvaannutti puolet kropasta, mutta Kesonen kuntoutui aivohalvauksesta lähes täysin. Nyt hän haaveilee osallistumisesta paralympialaisiin.

Nelikymppinen Kari Kesonen oli ajelemassa vaimonsa kanssa Joensuuhun ostoksille, kun yhtäkkiä hän menetti tajuntansa. Vaimo ajoi miehen sairaalaan, ja seitsemänvuotias tytär piti pelkääjän paikalla istunutta isäänsä pystyssä.

Kesonen tuli tajuihinsa muutaman tunnin kuluttua. Sairaalassa otetuissa kuvissa ei näkynyt mitään, joten mies päästettiin kotiin ja tajuttomuutta seurannutta päänsärkyä hoidettiin migreeninä. Pian Kesonen alkoi saada epilepsiakohtauksia ja hänelle varattiin aika magneettikuvaukseen.

– Ehdin ilmoittautua vastaanottoon, kun minulta lähti taas taju. Olin silloin neljä vuorokautta tajuttomana.

Sairaalassa selvisi, että Kesosen aivoissa oli kananmunan kokoinen kasvain, joka leikattiin välittömästi. Leikkauksen suorittanut neurokirurgi tuli tervehtimään Kesosta tämän herättyä.

– Hän antoi kättä ja toivotti tervetulleeksi elävien kirjoihin. Tokaisin hänelle, että onneksi tajusin ottaa meno–paluu-lipun. Itse en muista siitä mitään, mutta näin minulle on kerrottu.

Puhekyky lähti ja oikea puoli halvaantui

Kahden viikon kuluttua leikkauksesta Kesosen aivoista löydettiin kasvaimen etäpesäke, joka poistettiin uudella leikkauksella. Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan päättyneet siihen. Kun ensimmäisen kasvaimen löytämisestä oli kulunut kuusi viikkoa, Kesonen sai aivoinfarktin.

– Aivoinfarktin seurauksena makasin kuusi kuukautta sairaalassa ja istuin kahdeksan kuukautta pyörätuolissa.

Kesonen oli masentunut jo kasvaimen löydyttyä, sillä hänelle oli kerrottu, ettei hän ollut enää työkykyinen. Nelikymppinen mies olisi halunnut jatkaa vielä töissä. Infarktin jälkeen mieli musteni entisestään. Aivohalvaus oli vienyt Kesosen puhekyvyn sekä halvaannuttanut oikean puolen vartalosta.

– Itsetuhoajatukset kävivät mielessä. Ajattelin, että sellainen kasvain olisi ollut parempi, mitä ei olisi pystynyt leikkaamaan. Olisin mieluummin lähtenyt kerralla kuin jäänyt sängyn pohjalle.

– Kun kuntoutus alkoi ja jollain tavalla toiminnot palautuivat, tuli sellainen vaihe, että pelkäsin syövän uusiutumista. Olin sen verran nuori, etten halunnut vielä lähteä. Tyttö oli alle kymmenen, ja ajattelin, että hän tarvitsee vielä isäänsä.

Pyörällä viidessä vuodessa 43 000 kilometriä

Infarktin jälkeen Kesonen kommunikoi ihmisten kanssa viittoen ja kirjoittamalla vasemmalla kädellään. Hiljalleen hän siirtyi pyörätuoliin, ja lopulta hän pääsi kävelemään kainalosauvoilla. Kaikkiaan hän vietti sairaalahoidossa aikaa noin puolitoista vuotta.

– Sen jälkeen pääsin kotihoitoon ja sisukkaasti jatkoin kuntoutumista. Kun tasapaino alkoi palata, nousin kahdelle pyörälle.

Kesonen aloitti pyöräilyharrastuksen ja polki aluksi parin kymmenen kilometrin matkoja. Pisimmän matkansa hän pyöräili juhannuksena 2007. Silloin mies polki kotoaan Outokummusta Rovaniemelle. Matkaa kertyi yhteensä 1 760 kilometriä ja reissu kesti kuusi päivää suuntaansa.

– Velipoika asuu Rovaniemellä, siellä olin välissä viikon, jotta elimistö ehti palautua.

Kesonen on laskenut polkemansa kilometrit pyörässä olevan matkamittarin avulla. Viidessä vuodessa kilometrejä on kertynyt 43 000, yli maapallon ympärysmitan verran. Pyöräily on ollut oivaa liikuntaa Kesoselle.

– Kuntoni on kohentunut huomattavasti. Ensi kesänä lähden yhden kaverin kanssa Ahvenanmaalle pyöräilemään ja paralympialaiset ovat tähtäimessä vuonna 2012. Haluaisin kiittää kaikkia sponsoreita, jotka ovat jeesanneet minua, Kesonen päättää.

Lue myös:

    Uusimmat