Pyhäinpäivänä hautausmaat täyttyvät elävistä – kuka korjaa jäljet?
Pyhäinpäivänä muistetaan edesmenneitä viemällä kynttilöitä haudoille.
– Pyhäinpäivä on hautausmaalla kävijämääriltään kiistatta suosituin päivä. Joulu on tietysti myös suosittu, mutta se jakaantuu useammalle päivälle. Pyhäinpäivänä hautausmaa on muuriaan myöten täynnä kynttilän ja havun tuojia tai muuten vain kävelijöitä, Hietaniemen hautauskappelin vahtimestari Hannu Aho sanoo.
Yleensä paikalle tullaan iltapäivällä tai illalla.
– Monet tykkäävät, että pimeällä on kivemman näköistä tulla katselemaan. Pyhäinpäivänä ainakin Hietaniemessä hautausmaan portit ovat auki ympäri vuorokauden, eli sinne saa mennä vaikka pikkutunneilla, jos haluaa. Samoin jouluna portit aukeavat aatonaatonaattona ja menevät kiinni vasta loppiaisena. Normaalisti portit sulkeutuvat kymmeneltä illalla.
– Viime vuonna pyhäinpäivän jälkeen puutarhahenkilökunta laski, että Hietaniemen hautausmaan muualle haudattujen muistomerkillä oli neljä tuhatta hylsyä. Se on aika kova tahti, Aho sanoo.
Muutamana viime pyhäinpäivänä Aho on nähnyt hautausmaalla myös kurpitsan.
– Se on vähän sellaista Halloween-kamaa: kurpitsalle on koverrettu silmät ja suu ja laitettu kynttilä sisään.
Pyhäinpäivän jälkeisellä viikolla hautausmaan henkilökunta kerää kynttiläjätteet pois julkisilta muistelupaikoilta eli esimerkiksi muualle haudattujen muistopaikalta, sankariristiltä sekä muistolehdoista. Yksittäisiltä haudoilta omaisten täytyy itse viedä kynttilät pois.
– Usein omaiset tulevat seuraavan kerran ehkä jouluna.
– Jos kynttilöiden päälle ehtii sataa paljon lunta, ne ovat maassa oikeastaan lumen sulamiseen ja kevätsiivoukseen asti.
Helsingin Sanomat uutisoi torstaina, että Helsingin Hietaniemen hautausmaalla toivotaan ihmisten rajoittavan haudoille tuotavien kynttilöiden määrää niistä kertyvän jätemäärän takia.
– Ekologisin vaihtoehto on mielestäni yksi kynttilä haudalla. Nyt niitä tuodaan jopa kymmenen, koska ne ovat halpoja. Kynttilä tai öljykynttilä voisi olla varrellisessa lyhdyssä, ylipuutarhuri Ari Pipatti sanoi Helsingin Sanomissa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää