Valoisat päivät ja yöt saavat kesäkodissa kumppanikseen värikkäitä tekstiilejä. Kodin sisustajat tuovat kesän mallistoissaan tarjolle pirteitä sävyjä, merihenkisyyttä ja uudistuneita klassikkokuoseja.
Pentikin Suvi-malliston kuviot luovat koteihin luonnonläheisyyttä, ja Ikean uutuudet loistavat kirkkaissa väreissä. Vallattomat kuosit juhlistavat Marimekon kesää. Finlayson viettää 190-vuotisjuhlavuottaan, jonka kunniaksi mallistossa on jälleen saatavilla klassikkokuoseja eri vuosikymmeniltä.
Kukkien valtakausi
Finlaysonin leikkisä Puutarha-kuosi vuodelta 1960 saa kesävieraat hyvälle mielelle ja muistelemaan aikoinaan mummolassa vietettyjä kesälomia. Värikkäästä Puutarhasta on saatavilla pöytäliina, kokoessu ja kassi. Värivaihtoehtoina ovat sinipunainen ja turkoosinharmaa, joita molempia raikastaa pirteä keltainen.
Värikylläisiä kuvioita ja kukkaisloistoa pursuavat myös Marimekon kauden tekstiilit. Esimerkiksi verhoissa ja pöytäliinoissa voidaan nauttia mahtavista kukkakuvioista, Teresa Moorhousen Satumaan ja Maija Louekarin Siirtolapuutarhan tyyliin.
Pohjoisen auringon alla
Ikean uutuudet jatkavat kuvioinnissaan luontoteemalla: Maria Åströmin suunnittelemat, lehtikuvioiset Stockholm Blad -verhot koristavat uuden kauden sisustusta. Pohjoisen kesän koivunvihreää tunnelmaa makuuhuoneeseen saa Glasört Träd -sänkysetistä.
Puutarhojen ja puistojen lisäksi sisustuksensa voi saattaa lomakaudelle muillakin hauskoilla aiheilla. Marimekon herkullinen Kesätori-kuosi johdattelee suloisten makujen maailmaan ja Miina Äkkijyrkän suunnittelema Iltavilli esittelee kesälaitumen vapaudenriemua.
Unen ulapalla, kesäyön kedoilla
Meri- tai järviteema saa näkyä kotona, olipa asumus sitten rannalla tai ei. Pentikin sinisiä ja punaisia kuoseja yhdistelemällä makuukamarin sisustus muuttuu merelliseksi. Puro -petivaatteiden raidat ottavat kainaloonsa kedon kukkia, vaikkapa Leinikki- ja Vienna-tyynyliinoihin verhottuja päänalusia.
Rentoon surffaustunnelmaan sisustuksen vie Finlaysonin uutuus Lei isoine Hibiscuksen kukkineen. Lei on saatavilla vihreäkeltaisina ja turkoosinpunaisina pussilakanoina sekä päiväpeitteenä. Vedestä ovat innoituksensa saaneet myös Anu Saaren värikkäät, vedenalaista elämää kuvaavat Sukellus-pussilakanat. Saaren uutuuskuosi on kunnianosoitus puhtaalle merelle.
Suloisen illan lämmittäjät
Pentikin Calypso-rottinkituolissa pääsee rauhallisella terassilla lukufiilikseen. Illan viiletessä Aurora-torkkupeitto ja tyylikäs pallolyhty tuovat lämpöä lukijalle. Sydämenmuotoinen Pentik Studion Suvi-lautanen tarjoilee rentouttavan hetken naposteltavat.
Ikean kirkasraitaisista Varmt Rand -fleecehuovista saa myös lämmikettä kuistille. Maanläheisempiin väreihin voi kietoutua suunnittelija Emma Jonesin tummissa Vilmie-villahuovissa.
MTV
Lähteet:
Finlayson Oy
www.ikea.com
www.marimekko.fi
www.pentik.fi
Kuvat:Finlayson, Marimekko
Uusimmat
-
16:49
Kouvolalaisessa ravintolassa tapon yritys – yksi otettu kiinni
-
16:48
Helsingin keskustassa osoitetaan mieltä Israelin puolesta
-
16:36
Biden: Yhdysvallat yhä "täysin sitoutunut Israelin turvallisuuden säilyttämiseen" – MTV seuraa
-
16:26
MTV Uutiset Tel Avivissa: "Israel iskee nyt Lähi-idän suonta" – nämä ovat sen tavoitteet
-
16:17
Miksi raiskaaja raiskaa? Tekijällä on usein ajatusvääristymä
-
16:16
SM-liigatähti paukuttaa jäätävää jälkeä – 2000-luvulla ei vastaavaa
-
16:14
Juhlat Närpiön seurantalolla loppuivat poliisin väliintuloon
-
16:10
Kommentti: Suomalaisen voimanaisen superviikonloppu mylläsi historian uusiksi – "Poikkeuksellisen kova urheilija"
-
16:10
Al Pacino lähes kuoli koronaan – ei pulssia minuutteihin
-
16:09
Ukraina väittää vahingoittaneensa venäläisalusta Itämerellä
-
16:03
Ilmatieteen laitos aloittaa yt-neuvottelut
-
15:33
Huonekaluliike Maskun seuraamusmaksu harhaanjohtavasta markkinoinnista jää voimaan
-
15:32
Maajussi-Samuli saa huonoja uutisia
-
15:27
Suunnistaja löysi maastosta ruumiin – vainajan henkilöllisyys selvisi harvinaisten silmälasien avulla
-
15:26
Pippa Laukan vinkit laihduttajalle: "Pienet asiat usein tehokkaampia kuin totaalinen muutos"
-
14:55
SM-liigaseurat ja pelaajat hereille – Karri Kivi vinkkaa, mitä olisi syytä tehdä: "Voi pelastaa organisaation"
-
14:54
MTV tiedot: Valkeakosken raiskaajamurhaajalle tulvii uhkausviestejä – vankila ryhtyi toimiin
-
14:50
Uudet TTK-parit on arvottu – Tanssiraati häkeltyi: "Olivatkin manifestoineet tätä"
-
14:30
Yleisurheilun MM-mitalisti Kipyegon Bett kuollut 26-vuotiaana
-
14:11
Yritys päästä ennätysten kirjaan epäonnistui karmealla tavalla Intiassa
-
Lataa lisää