Puutarha tuottaa iloa
Studio55.fin keskustelupalstalla on innokkaita viherpeukaloita. Puutarhan hoitaminen on hauska harrastus, joka tuottaa konkreettista satoa. Oletko sinä innostunut puutarhanhoidosta?
Nimimerkki leenamaria kertoo muuttaneensa pari vuotta sitten kerrostaloon 30 omakotitalossa vietetyn vuoden jälkeen.
– Nyt puutarha on muuttunut muutaman neliön parvekkeeksi. Ainoa asia, mitä todella kaipaan "entisestä elämästä", on oma puutarha, hän kirjoittaa.
Nimimerkki pirtu kertoo olevansa hullaantunut kukkien ja hyötykasvien maailmaan.
– Syksyllä kerään siemenet talteen, ja helmi-maaliskuulla alkaa kuume iskeä.
Kaikkien käsissä kukat eivät loista. Nimimerkki queen41 epäilee oman viherpeukalonsa helottavan myrkynvihreänä.
– Kaikki kukat kuolevat käsissäni. Meikäläisessä ei ole yhtään puutarhurin vikaa, kun edes huonekasvit eivät selviä hoidossani. Juorukaan ei kasva! hän kirjoittaa.
Harrastatko sinä puutarhanhoitoa? Oletko onnistunut kasvattamaan harvinaisia kasveja? Osallistu keskusteluun.
Pääset osallistumaan keskusteluun, kun rekisteröit itsellesi oman käyntikortin. Se on ilmaista eikä velvoita sinua mihinkään, mutta se antaa sinulle ainutlaatuisen vaikutusmahdollisuuden.
Uusimmat
-
08:13
Ukraina sanoo ampuneensa alas yli 30 lennokkia yöllä Kiovassa – MTV seuraa sotaa
-
07:55
Näin USA:n ulkoministerin vierailu etenee Suomessa – katso aikataulu
-
07:52
Cristiano Ronaldo latasi paksua tekstiä Saudi-liigasta
-
07:38
Esapekka Lappi avasi Sardinian MM-rallin räväkästi – "Uskaltaa Suomi-poikakin ajella"
-
07:31
Miten puoluejohtajat kommentoivat hallitusneuvotteluja? Suora lähetys Säätytalolta kello 8
-
07:23
Tunnistatko erilaiset valmistujaislakit? Testaa tietosi kinkkisessä kuvavisassa
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
Lataa lisää