Puukotus kerrostalossa Kotkassa, mieshenkilö otettu kiinni – Silminnäkijä MTV:lle: Poliisit tutkivat kahta taloa tuntien ajan

Kotkan Karhuvuoressa tapahtui eilen illalla puukotus, kertoo Kaakkois-Suomen poliisi MTV Uutisille.

Poliisin mukaan teko tapahtui noin puoli kahdeksan aikaan yksityisasunnossa.

Puukotuksessa haavoittui yksi henkilö, jonka sukupuolesta tai iästä poliisi ei tässä vaiheessa kerro tarkkoja tietoja. Hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.

Yksi epäilty otettu kiinni

Paikalla yksityisasunnossa oli useita silminnäkijöitä, joista yksi soitti hätäpuhelun. Epäilty tekijä oli poistunut asunnosta, kun hätäpuhelu soitettiin.

Poliisi otti lähialueelta kiinni teosta epäillyn miehen parin tunnin päästä hätäilmoituksesta.

Poliisin mukaan uhri ja epäilty tekijä eivät ole sukulaisia, mutta tuntevat toisensa entuudestaan.

Poliisi tutkii, missä teko tapahtui

Poliisi ei kommentoi puukotuksessa käytettyä tekovälinettä tai teon mahdollista motiivia.

Poliisi tutkii, tapahtuiko teko siinä osoitteessa, mistä uhri löytyi, vai toisessa yksityisasunnossa uhrin löytöpaikan lähellä.

MTV Uutisten saaman silminnäkijätiedon mukaan poliisit tutkivat Vuorenrinteellä kahta eri kerrostaloa tuntien ajan.

Lue myös:

    Uusimmat