Puuhun törmänneen turistibussin kuljettaja kuoli viime yönä – matkustajista 15 loukkaantui törmäyksessä

Helsingissä puuhun törmänneen turistibussin kuljettaja kuoli viime yönä sairaalassa, kertoo Helsingin poliisi.

Turistibussin kuljettaja sai sairauskohtauksen ja ajoi päin puuta Helsingin Mannerheimintiellä tiistaina. Keski-ikäistä mieskuljettajaa elvytettiin paikan päällä ja hänet vietiin sairaalaan, missä hän kuoli.

– Onnettomuutta on tutkittu normaalina liikennerikostutkintana, jossa on kuultu muun muassa bussin kyydissä olleita matkustajia, kertoo tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Pekka Korhonen Helsingin poliisilaitokselta.

Törmänneessä turistibussissa oli 41 matkustajaa. Matkustajista 15 on käynyt tutkituttamassa tai hoidattamassa vammojaan lääkärissä. Yhdentoista vammat ovat olleet vähäistä vakavampia, kuten tikattavia haavoja, ruhjeita ja pieniä murtumia.

Poliisin tämänhetkisten tietojen ja arvion mukaan kuljettaja on saanut sairauskohtauksen ennen bussin tieltä suistumista. Poliisi ei tällä hetkellä epäile asiaan liittyvän rikosta.

– Tutkintaa jatketaan oikeuslääketieteellisellä kuolemansyyn selvittämisellä ja tutkintalautakunta selvittää onnettomuutta tahollaan. Tutkinta jatkuu puhutuksilla, Korhonen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat