Putin uudenvuodenpuheessaan: Venäjä ei koskaan peräänny
Venäjän presidentti Vladimir Putin ylistää maan armeijaa ja vaatii yhtenäisyyttä uudenvuodenpuheessaan, jossa ei erikseen mainittu Ukrainaa.
Venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan Vladimir Putin kuitenkin osoitti kiitollisuuttaan Venäjän "sotilaalliseen erityisoperaatioon" osallistuneille sotilaille. Putin on myös aiemmin puhunut sodasta Ukrainassa "erityisoperaationa".
Hän kehui vuolaasti sotilaita ja kuvaili näiden olevan "etulinjassa taistelussa totuuden ja oikeuden puolesta".
Putin kutsui Tassin mukaan maan tulevaisuuden parhaaksi takeeksi sitä, että venäläiset ovat yhdessä.
– Me olemme yksi maa, yksi suuri perhe. Varmistamme isänmaan kehittymisen, kansalaisten hyvinvoinnin, me tulemme entistä vahvemmiksi. Olemme yhdessä, ja tämä on luotettavin tae Venäjän tulevaisuudelle, hän sanoi.
Putin kuvaili tulevaa vuotta "perheen vuodeksi".
– Olemme toistuvasti osoittaneet, että pystymme ratkaisemaan vaikeimmatkin tehtävät emmekä koskaan peräänny, koska ei ole voimaa, joka voisi jakaa meidät, Putin sanoi.
Lue myös: Ukrainan rintamalinjat pysyneet lähes muuttumattomina tänä vuonna – tältä näyttää tulevaisuus
Perinne, joka tavoittaa miljoonia
Viime vuonna Putin piti uudenvuodenpuheensa Venäjän eteläisen sotilaspiirin päämajassa. Tänä vuonna Putinin puhe oli videoitu perinteisesti Kremlin taustaa vasten.
Putinin puheen formaatti pidettiin tiukasti salassa ennen tätä päivää, Tass kertoo. Kun Kremlin tiedottaja Dmitri Peskovilta kysyttiin eilen perjantaina, onko Putinin uudenvuodenpuhe jo tallennettu ja mitä se käsittelee, Peskovin vastaus oli tyly:
– Se selviää uudenvuodenaattona.
Kun häntä pyydettiin täsmentämään, mikä puheen pääaihe on, vastaus oli vielä lyhyempi.
– Uusi vuosi, hän totesi.
Presidentin uudenvuodenpuhe on Venäjällä pitkäaikainen perinne, jonka aloitti Neuvostoliiton johtaja Leonid Brezhnev. Puhe on yleensä yhteenveto kuluneen vuoden tapahtumista ja tulevan vuoden toiveista.
Puhe esitetään televisiossa juuri ennen puoltayötä kaikilla Venäjän 11 aikavyöhykkeellä, ja se tavoittaa miljoonia kotitalouksia. Osassa Venäjää vuosi on jo vaihtunut. Esimerkiksi maan itäisimpien osien aikaero Moskovaan on yhdeksän tuntia.
Uusimmat
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
20:31
Cannesin elokuvafestivaalit alkoivat – katso mieleenpainuvimmat asut!
-
20:28
Valtavia sanoja – näin Itävallassa reagoitiin sensaatiovoittoon Leijonista
-
20:16
Poliisi etsi kolaripaikalta poistunutta henkilöä
-
20:15
Deittisovellus kehotti lopettamaan selibaatin – someraivo syttyi
-
20:13
Vihreiden ehdokkaat suhtautuvat myönteisimmin EU:n itälaajentumiseen – näin monta maata on jonossa
-
20:01
Leijonille täysi shokki MM-kisoissa – näin kommentoi Jukka Jalonen
-
19:55
Jättisensaatio on totta: Itävalta löi Leijonat dramaattisella viime sekunnin maalilla
-
Lataa lisää