Putinin puheessa ydinaseet nousivat useasti esille – "Venäjän olemassaolo on vaarassa"

Presidentti Putin: "Venäjän olemassaolo on vaarassa". Venäjän ydinasedoktriinissa todetaan, että ydinaseita voi käyttää vain, jos Venäjän olemassaolo on vaarassa. 1:15
Presidentti Putin nosti ydinasepelotteen esille kansakunnan tilaa käsitelleessä puheessaan: "Venäjän olemassaolo on vaarassa"

Venäjän presidentti Vladimir Putin piti puheen Moskovassa kansakunnan tilasta tiistaina aamupäivästä. MTV Uutiset Live näytti puheen suorana ja tässä artikkelissa arvioidaan Putinin puheen sisältöä.

Edellisen kerran kansakunnan tilaa käsittelevä puhe kuultiin vuonna 2021, sillä viime vuonna Putin jätti vastaavan puheen pitämättä.

Putinin mukaan Venäjä elää aikaa, jossa määritellään "kansamme tulevaisuus".

– Meillä on valtava vastuu, Putin totesi.

– Emme puolusta ainoastaan omia etujamme, vaan maailmanjärjestystä, jossa valtioilla on oikeus suojella itseään.

Putin käyttää suurhyökkäyksestä Ukrainaan edelleen termiä "erikoisoperaatio". Hänen mukaansa Ukrainassa ovat vallassa neonatsit.

Länsivallat avasivat jo 1930-luvulla tien natsismille, ja nyt he yrittävät samaa Ukrainassa, Putin sanoo.

Putin myös väitti, että Venäjän oli "välttämätöntä" tulla niin sanottujen Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen avuksi.

– Mitä enemmän pitkän kantaman aseita länsimaat lähettävät Ukrainalle, sitä kauemmas meidän täytyy työntää heidät rajoiltamme.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Näin Putin aloitti puheensa: "Maailmassa  tapahtuu peruuttamattomia muutoksia" 1:09
Näin Putin aloitti puheensa: "Maailmassa tapahtuu peruuttamattomia muutoksia".

"He ovat aloittaneet sodan, emme me"

Pitkin puhettaan Putin pyrki linjaamaan sanomiaan asioita itsestäänselvyyksiksi toistamalla useita kertoja sellaisia ilmaisuja kuin "kuten me kaikki tiedämme", "kuten tunnettua" ja "kuten muistamme".

Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan viime vuoden helmikuun 24. päivänä. Hyökkäys on ollut Venäjälle suurelta osin sotilaallinen katastrofi, sillä tavoiteltu nopea voitto on kääntynyt kulutussodaksi.

Puheessaan Putin jatkoi tutuksi tullutta retoriikkaa, jonka mukaan Venäjä haki Ukrainan kanssa rauhanomaista ratkaisua. Putinin mukaan Kiovan kanssa neuvottelu ei kuitenkaan ollut mahdollista. 

Putin myös yhä syytti länsivaltoja Ukrainan konfliktin lietsomisesta. Hänen mukaansa länsimaat ovat jo pitkään valmistaneet Ukrainaan "suureen sotaan". Myös Venäjän vuoden 2014 Krimin niemimaan valloituksen Putin käänsi länsimaiden syyksi.

– He ovat aloittaneet sodan, emme me, Putin summasi väitteensä.

– Lännen on pakko ymmärtää, että Venäjää on mahdotonta voittaa sotarintamalla.

"Venäjän olemassaolo on vaarassa"

Putinin mukaan länsi pyrkii laajentamaan konfliktin globaaliksi. Hänen mukaansa Venäjän olemassaolo "on vaarassa".

Venäjän ydinasedoktriinissa todetaan, että ydinaseita voi käyttää vain, jos Venäjän olemassaolo on vaarassa.

Presidentin mukaan läntinen politiikka on aikaisemminkin esimerkiksi Afganistanissa ja Syyriassa saanut aikaan "valtavaa tuhoa".

Putin totesi, että jos Yhdysvallat tekee ydinasetestin, tekee myös Venäjä näin. Putinin mukaan Yhdysvallat kehittää parhaillaan uusia ydinaseita.

Yhdysvallat ei ole viime aikoina kertonut suunnittelevansa uusia ydinkokeita.

Putin myös ilmoitti, että Venäjä ei enää osallistu aseidenriisuntasopimukseen, jonka se solmi Yhdysvaltain kanssa vuonna 2002.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Presidentti Putin: "Venäjän olemassaolo on vaarassa". Venäjän ydinasedoktriinissa todetaan, että ydinaseita voi käyttää vain, jos Venäjän olemassaolo on vaarassa. 1:15
Presidentti Putin: "Venäjän olemassaolo on vaarassa". Venäjän ydinasedoktriinissa todetaan, että ydinaseita voi käyttää vain, jos Venäjän olemassaolo on vaarassa.

"Venäjä toteuttaa sankarillista tehtävää"

Kremlin asevoimien käyttöön Putin luonnollisesti suhtautuu toisenlaisin sanankääntein.

– Venäjä on toteuttanut ja toteuttaa sankarillista tehtävää Ukrainassa, Putin totesi.

Putin kiitti puheessaan Venäjän puolesta taistelleita. 

– Olen pahoillani, että en voi teitä kaikkia tässä nimeltä kiittää. Syvä kumarrus kaikille rintamalla taistelevien sotilaiden vaimoille ja vanhemmille.

Tilaisuudessa pidettiin hiljainen hetki kaikille niille, joiden Putin on väittänyt joutuneen "uusnatsien tappamiksi". 

Venäjän on arvioitu kärsineen Ukrainassa vähintään kymmenien tuhansien sotilaiden tappiot. Ukraina väittää Venäjän menettäneen yli 140 000 taistelijaa. Venäjä ei ole omia tappiolukujaan juuri kommentoinut.

Venäläiset ovat valmiita kuolemaan isänmaansa puolesta, Putin sanoi. Hänen mukaansa se on "venäläistä urheutta".

Putin myös totesi, että Venäjä aikoo jakaa rahaa muun muassa kaatuneiden ja haavoittuneiden sotilaiden perheille.

"Emme taistele Ukrainan kansaa vastaan"

Putin puhui mielellään "Kiovan tämänhetkisestä hallinnosta". Hän myös piti presidentti Volodymyr Zelenskyin johtamaa hallintoa lännen nukkehallinnoksi.

– Emme taistele Ukrainan kansaa vastaan, vaan länsimaista vallanpitäjää vastaan, joka alistaa Ukrainan kansaa, Putin väitti.

Venäjän armeija on Ukrainassa järjestelmällisesti kohdistanut ohjus- ja tykistöiskujaan siviilikohteisiin. Talven aikana erityisesti Ukrainan sähköverkkoa ja muuta kriittistä infrastruktuuria vastaan tehdyt iskut ovat lisääntyneet. Kremlin joukkojen on myös raportoitu kiduttaneen ja teloittaneen siviiliväestöä.

Putinin puheen aikaan YK julkaisi uusimman arvionsa Ukrainan siviiliuhrien määrästä. YK:n mukaan Venäjän suurhyökkäyksen myötä ukrainalaisia siviilejä on vahvistettu kuolleen 8 006. Yli 13 000 on haavoittunut. Todellisten lukujen pelätään olevan huomattavasti korkeampia.

Putin puhui paljon taloudesta

Sodan alettua lukuisat länsimaat asettivat Venäjälle koviksi luonnehdittuja talouspakotteita. Kuluvalla viikolla niitä odotetaan tulevan lisää.

Putinin mukaan Venäjän talous on ollut vahvempi kuin länsimaat uskoivat. Putin käytti varsin pitkiä osia puheestaan Venäjän taloutta kehuen.

Useiden asiantuntijoiden mukaan Venäjän talous on länsipakotteiden vuoksi heikentynyt merkittävästi vähemmän kuin aluksi uskottiin. Ukraina on toistuvasti vaatinut pakotteiden kiristämistä ja laajentamista.

Bidenin puhe myöhemmin tänään

Putinin on arveltu jyrkentäneen puheensa sananmuotoja sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vieraili eilen maanantaina Kiovassa.

Biden pitää myöhemmin tänään puheen Puolan pääkaupungissa Varsovassa kello 18.30.

Valkoisen talon mukaan Biden kuuntelee Putinin puheen ennen kuin itse aloittaa omansa. On todennäköistä, että Biden kommentoi puheessaan suoraan Putinin sanoja.

Lue myös:

    Uusimmat