Putin on itselleen rakentamassaan häkissä, Britannian puolustusministeri sanoo: "Tekee päätöksiä huonojen neuvojen pohjalta"

"Sota antikristusta vastaan"– näin Putinin toimia puolustellaan uskonnon varjolla 13:25
"Sota antikristusta vastaan" – näin Putinin toimia puolustellaan uskonnon varjolla.

Britannian puolustusministeri Ben Wallacen mukaan Putin ei ole enää samanlainen voimanpesä kuin hän oli aiemmin. Sen sijaan Wallace arvioi venäläisen olevan häkissä, jonka hän on itselleen rakentanut.

Wallacen mukaan Putin on eristyksissä ja hänen niskassaan on kansainvälisiä pakotteita, joita on asetettu häntä vastaan ympäri maailmaa.

– Venäjä on ennemmin vähäisempi maa kuin suurempi maa sen seurauksena, että hän on tietoisesti rikkonut kansainvälistä oikeutta hyökkäämällä, Wallace jatkoi.

Paitsi, että Putin joutuu elämään niiden seurausten kanssa, joita hänelle koituu toimistaan Ukrainassa, joutuu hän Wallacen mukaan elämään myös sen kanssa, mitä hän on tehnyt omille asevoimilleen.

Samankaltainen viesti oli myös Yhdysvaltain presidentillä Joe Bidenilla, joka kertoi niin ikään Putinin olevan eristäytynyt.

– Ja on jotain viitteitä siitä, että hän on erottanut tai laittanut osan neuvonantajistaan kotiarestiin, Biden kertoi toimittajille.

Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja Ned Price kertoi niin ikään raporteista, joiden mukaan venäläisvirkamiehiä olisi sysätty sivuun tai etäännytetty.

"Putin tekee päätöksiään huonojen neuvojen pohjalta"

Yhdysvaltalaispresidentiltä oli kysytty näkemystä Britannian ja Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten arvioihin, joiden mukaan Putin ei saa henkilökunnaltaan kunnollista tietoa vaikeuksista Ukrainassa. Biden sanoi ilmassa olevan paljon spekulaatiota, eikä hän halua antaa sille liikaa painoarvoa.

Price puolestaan kertoi hyökkäyksen Ukrainassa vahvistaneen teoriaa, jonka mukaan Putin tekee päätöksiään huonojen neuvojen pohjalta. Venäläiset eivät ole nähtävästi odottaneet, että Ukrainassa olisi tiedossa kummoista vastarintaa, minkä lisäksi Venäjällä on yllätytty länsimaisten pakotteiden kovuudesta.

– Meillä on syytä uskoa, että presidentti Putin kokee tulleensa harhaanjohdetuksi, Price kertoi.

Edellisten viitisen viikon perusteella Putin on tehnyt Pricen mukaan useita virhelaskelmia.

– Miksi muuten hän olisi ryhtynyt hyökkäykseen, josta koituisi selvästi liuta seurauksia, joista olimme kertoneet jo etukäteen? Hän selvästi laskelmoi väärin, jos hän luuli joukkojensa voivan saavuttaa nopean taktisen voiton, Price sanoi.

Mistä Putinin kaasu-uhkauksessa on kyse? Asiantuntija ihmettelee vaatimusta ruplamaksuista 1:43
Mistä Putinin kaasu-uhkauksessa on kyse? Asiantuntija ihmettelee vaatimusta ruplamaksuista.

Lue myös:

    Uusimmat