Purkki uuniin, pakastimeen, täyteen bakteereja – näin kosmetiikkaa testataan!

Monet kosmetiikkatuotteiden ainesosat tuotetaan synteettisesti. Ennen tuotteen valmistumista sitä testataan monenlaisilla kokeilla.

Puuterin, huulipunan tai maskaran ainesosalistat vaikuttavat hämmentäviltä, jos ei tiedä, mitä hienojen sanojen taustalla on. Esimerkiksi puuterista löytyvä tocopheryl acetate on eräs E-vitamiini. Monet kosmetiikkatuotteiden ainesosat tuotetaan synteettisesti, joten kaikki aktiiviset ainesosat eivät välttämättä ole luonnollisista lähteistä.

– Niitä täytyy tuottaa kemiallisesti. Työntekijöillä on taito muuttaa molekyylejä niin, että niiden kanssa on helpompi työskennellä, kertoo biokemisti Daniel Isaacs, Medik8-brändin product development manager.

Bakteereja purkkiin

Ennen kuin tuote pääsee kuluttajan käsiin, sitä testataan useilla erilaisilla menetelmillä. Tuote saatetaan laittaa esimerkiksi kuumaan uuniin, jääkaappiin tai auringonvaloon, jotta nähdään, miten se reagoi erilaisiin olosuhteisiin.

– Kun teemme kaikenlaisia testejä, tiedämme, että tuote on vakaa ja saamme käsityksen siitä, mikä sen käyttöikä on. Teemme esimerkiksi säilyvyystestejä, joissa laitamme bakteereja tuotteeseen ja tarkkailemme, miten seos reagoi, Isaacs kuvaa.

– Sanotaan, että laitamme kymmenen yksikköä bakteereja tuotteeseen. Kun testaamme sen uudelleen seuraavana päivänä, siinä on vain yksi yksikkö bakteereja. Siten tiedämme, että tuote ei saastu, vaikka siihen joutuisi bakteereja ilmasta tai käyttäjän sormista.

Isaacs listaa useita muita testejä, joita tuotteelle voidaan tehdä: sitä voidaan tutkia laboratoriossa ja koeputkissa, sitä voi kokeilla vapaaehtoisiin, joiden kasvot valokuvataan ja analysoidaan. Testien avulla saadaan kaikille tuttuja mainoslauseita, kuten "vähentää ryppyjä 80 prosenttia" tai "vähentää pigmenttiläiskien muodostumista".

– Voimme itse uskoa tuotteemme olevan mahtava, koska olemme valinneet oikeat raaka-aineet, mutta teho täytyy osoittaa todellisuudessa, kun kuluttaja levittää tuotteen iholleen.

Ennen-jälkeen -kuvat

Vapaaehtoisten kasvokuvista syntyy kuluttajien hyvin tuntemia ennen-jälkeen -otoksia.

– Ennen-jälkeen -kuvat ovat asia, jonka ihmiset ymmärtävät selkeästi. Niiden avulla voidaan näyttää dramaattisia tuloksia. Voit arvostaa taulukkoa vain tietyn verran, miettiä, että tuo taulukko näyttää hyvältä. Kun näet ennen-jälkeen -kuvat, syntyy wow-efekti: tuo tuote todella vaikuttaa ihooni.

Kuvat otetaan erityisellä laitteella, johon koehenkilö asettaa päänsä. Pää lukitaan paikalleen.

– Tiedämme, että kuvakulma on oikea ja valo samanlainen kuin aiemmassa kuvassa. Todella hyvät koneet eivät vain ota kuvaa, vaan niissä saattaa olla ultraviolettikamera, Isaacs sanoo.

Kameralla voi tehdä kasvoista analyysejä ja tarkastella esimerkiksi ryppyjen syvyyttä tai tutkia, miten paljon aurinko on tehnyt hallaa ihon alla.

– Nykyaikaiset laitteet ovat uskomattomia. Niillä saa hyvin mukaansatempaavia kuvia kuluttajaa varten.

Lue myös:


Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat