Purjehtijapariskunta tuomittiin lapsensa järkyttävästä pahoinpitelystä: Pakottivat syömään ja nukkumaan kädet sidottuina, sulkivat veneen kajuuttaan tunneiksi kerrallaan

0:21
Video on tapauksen käräjäkäsittelyn alusta. Asiaa puitiin Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2018.

Eteläsuomalainen pariskunta tuomittiin alle kouluikäisen lapsensa törkeästä pahoinpitelystä. Teot tapahtuivat perheen kotina toimineessa purjeveneessa vuonna 2015.

Aiemmin Helsingin käräjäoikeus hylkäsi syytteet. Helsingin hovioikeus kuitenkin käänsi tuomion päälaelleen tänään antamallaan ratkaisulla.

Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus katsoi, että vanhemmat olivat yhdessä ruumiillista väkivaltaa tekemättä vahingoittaneet 5-6-vuotiaan poikansa terveyttä. Tuomion mukaan vanhemmat olivat laiminlyöneet pojasta huolehtimisen. 

Lasta oli muun muassa pakotettu syömään ja muutaman kerran nukkumaan kädet joko eteen tai selän taakse yhteenteipattuna. 

Lapsi oli myös suljettu perheen asuinpaikkana toimineen purjeveneen kajuuttaan useaksi tunniksi kerralla ja pakotettu joskus syömään lattialla.

Tuomion mukaan vanhemmat olivat myös laiminlyöneet lapsen ihosairauden hoidon. 

Oikeuden mukaan lapselle aiheutui vanhempien käytöksen takia kipua, ihon kuivumista, haavautumista ja arpeutumista sekä pituuskasvun taittumista ja kehityksen viivästymistä.

Äidille tuomio myös muusta pahoinpitelystä

Hovioikeus katsoi molempien vanhempien syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn.

Teko katsottiin törkeäksi, koska se kohdistui pariskunnan omaan, puolustuskyvyttömään lapseen ja oli hyvin pitkäkestoista. Vanhempien toiminnasta oli myös aiheutunut lapselle vakavia seurauksia.

Törkeän pahoinpitelyn lisäksi perheen äiti tuomittiin myös lapsen muusta pahoinpitelystä. Hovioikeus katsoi, että äiti oli lyönyt poikaa saksilla kyynärvarteen ja aiheuttanut tälle pienen haavan. Vaikka teko oli tehty saksilla, sitä ei katsottu törkeäksi, sillä teon tarkemmat olosuhteet eivät käyneet oikeudessa ilmi. 

Vanhempia syytettiin myös vapaudenriistosta kajuuttaan sulkemisen osalta, mutta sen katsottiin olevan osa pahoinpitelyä. Erillinen syyte vapaudenriistosta siis hylättiin.

Perheen isä tuomittiin vuoden ja 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja äiti vuoden ja 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vanhemmat määrättiin korvaamaan pojalleen korvauksena kärsimyksestä 8500 euroa ja kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 4500 euroa.

Lastensuojeluviranomaiset eivät ensin kuunnelleet

Teot ajoittuivat vuoteen 2015.

Viranomaissyyniin perhe päätyi sen jälkeen, kun perhettä purjehtimisasioissa opastanut mies kertoi tuntemalleen toimittajalle näkemyksensä vanhempien käytöksestä lastaan kohtaan. Toimittaja otti yhteyttä poliisiin.

Sosiaaliviranomaiset hakivat perheen kaksi lasta huostaan lokakuussa 2015.

Purjehtimisasioissa perhettä neuvonut mies oli jo aiemmin tehnyt perheestä ilmoituksia lastensuojeluviranomaisille ja poliisille, mutta ne eivät olleet johtaneet mihinkään.

Vanhempia vastaan myöhemmin nostetut syytteet eivät koskeneet toista huostaan otettua lasta.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteet

Tapausta puitiin alun perin Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2018. 

Käräjäoikeus päätyi kuitenkin hylkäämään kaikki vanhempia vastaan nostetut syytteet, sillä sen mukaan näyttöä rikoksista ei ollut. 

Käräjäoikeus katsoi, että vanhemmilla oli oikeus muun muassa sitoa lapsensa käsiä, sillä tämä vahingoitti itseään raapimalla. Myös esimerkiksi kajuuttaan sulkeminen katsottiin oikeutetuksi, sillä oikeuden mukaan kyse oli lapsen normaalista kasvattamisesta. 

Sekä syyttäjä että asianomistaja, eli lapsi, valittivat ratkaisusta hovioikeuteen. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja