Puolustusvoimien kuorma-auto suistui tieltä – kyydissä toistakymmentä ihmistä

Kainuussa Ristijärvellä puolustusvoimien kuorma-auto on suistunut tieltä metsään aamupäivällä, kertoo pelastuslaitos.

Kainuun prikaatin kuorma-auton kyydissä oli 14 ihmistä, joista neljän kerrotaan loukkaantuneen. Pelastusviranomaiset kertoivat aikaisemmin loukkaantuneita olevan kolme, mutta puolustusvoimat kertoo loukkaantuneita olevan neljä.

Kuorma-auton kyydissä oli puolustusvoimien mukaan 13 varusmiestä ja henkilökuntaan kuuluva kuljettaja. Turmapaikka on noin kymmenen kilometriä Ristijärven keskustasta pohjoiseen.

– Kaikki 14 kuljetettiin tarkastukseen. Heistä kolme loukkaantui vakavammin ja heidät kuljetettiin jatkohoitoon, kertoo Kainuun pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Janne Taimio.

Puolustusvoimien mukaan kaksi varusmiehistä kuljetettin Oulun yliopistolliseen sairaalaan ja kaksi Kainuun keskussairaalaan.

Taimion mukaan onnettomuuspaikalta loukkaantuneet kuljetettiin pelastushelikopterilla että rajavartiolaitoksen kopterilla hoitoon. 

Varusmiehiä on ohjeistettu ottamaan yhteyttä läheisiinsä.

Poliisi tutkii onnettomuuden syytä. Palomestarin mukaan tie oli aamulla liukas.

Liikenne oli hetken aikaa poikki 5-tiellä, mutta kulkee jälleen normaalisti. 

Lue myös:

    Uusimmat