Puolustusvoimien erikoisyksikkö yhä paikalla Helsinki-Vantaalla – oireiden aiheuttajaa selvitetään

Helsinki-Vantaan T2-terminaalin outo haju on edelleen mysteeri, kertoo pelastuslaitos. Terminaalissa yöllä tehdyissä mittauksissa ei löytynyt mitään normaalista poikkeavaa, joka selittäisi oudon hajun.

Päivystävä palomestari Arto Latvala kertoo, että mittauksissa ei löytynyt poikkeavia kemikaaleja tai kaasuja.

– Laitteet ilmoittavat kaiken lattiavahasta pesuaineisiin. Arvelimme aluksi, että joku olisi heittänyt itsepuolustuskaasun ennen turvatarkastusta roskiin, mutta sellaisestakaan ei löytynyt mitään jäämiä.

Latvalan mukaan myös terminaalin ilmastointilaitteet toimivat normaalisti ja niiden mahdollinen vuotokin on poissuljettu. Tarkemmat laboratorionäytteet valmistuvat iltapäivällä.

Puolustusvoimien erikoisyksikkö jää edelleen lentokentälle odottamaan viimeisten laboratorionäytteiden valmistumista.

– Matkustajien osalta ei ole vielä yhtään ilmoitusta oireista. Aamulla koneeseen menneet ihmiset menivät turvatarkastuksesta nopeasti ohi, joten jos siellä on jotain ilmassa, niin altistus ei kestänyt kauaa.

Oudolle hajulle altistui eilen 27 lentoaseman henkilökuntaan kuuluvaa ihmistä. 12 heistä kävi sairaalassa tarkastuksessa. Kenenkään oireet eivät olleet vakavia.

Pelastuslaitos tyhjensi eilen T2-terminaalin saatuaan hälytyksen oudosta hajusta terminaalissa yhden aikaan päivällä. Terminaali avattiin jälleen neljän aikaan iltapäivällä, mutta lähtöaulojen ruuhkat kestivät alkuiltaan saakka.

– Useita koneita myöhästyi eilen. Myös matkustajia myöhästyi koneistaan, koska suljimme turvatarkastuksen, Latvala kertoo.
Helsinki-Vantaan lentoasema toimii tänään normaalisti.


Lue myös:

    Uusimmat