Puolustusvoimat vastaa kasvisruokaa epäilevälle ministerille: Varusmiehet saavat enemmän kuin tarpeeksi proteiinia

Puolustusvoimien kasvisateriat on koottu siten, että valtion yleiset ravitsemussuositukset täyttyvät. Päivän muut ateriat tukevat kokonaisuutta. Näin sanotaan Puolustusvoimien selvityksessä, jonka se antoi tänään puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) vaatimuksesta.

Selvityksen mukaan ruokahuollosta vastaavan Leijona Cateringin laatiman ruokalistan proteiinimäärä jopa ylittää ravitsemussuositukset.

– Tarjottavien varuskunta-aterioiden kokonaisenergiamäärän tulee olla puolustusvoimien ruokahuollon normissa asetettujen tasojen mukaisesti 3 300–3 400 kilokaloria vuorokaudessa per henkilö, selvityksessä kirjoitetaan.

Selvityksessä sanotaan myös muun muassa, että Puolustusvoimat seuraa ruokalistamuutosten vaikutuksia ja antaa niiden perusteella palautetta Leijonalle.

Puolustusvoimien mukaan kasvisruoka-aterioita on tarjottu varuskuntaruokaloissa säännöllisesti vuodesta 2016 alkaen ja samalla lämpimien kasvisten määrää aterioilla on lisätty.

– Kasvisruokapäivä käsitteenä perustuu Varusmiestoimikuntien lokakuussa 2017 Leijonalle tekemään aloitteeseen, jossa esitetään varuskuntaravintoloihin ”vähintään yhtä kasvisruokapäivää viikossa”, selvityksessä kerrotaan.

Varusmiestoimikunta koostuu varusmiehistä.

Niinistö huolestui energiamäärän riittävyydestä

Puolustusvoimat päätti kasvattaa syksystä alkaen kasvisruoka-aterioidensa määrää kahdella aterialla viikossa. Tämä yllätti Jussi Niinistön, joka huolestui siitä, saavatko varusmiehet kasvisruoasta palveluksessa tarvittavan energiamäärän.

– Vanhan viisauden mukaan armeija marssii vatsallaan. Mikään armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla, kuului ministerin kuuluisaksi tullut sitaatti.

Varusmiesten tähänastinen palaute kasvisaterioista on ollut pääosin positiivista, mutta kriittisiäkin kommentteja on tullut, selvityksessä sanotaan.

Syksyn aikana varusmiehiltä kerätään palautetta uusista kasvisaterioista ja seurataan ruokahävikin määrää. Tulokset raportoidaan ruokahuollon kumppanuusryhmässä marraskuussa.

Pöllöraati: Kasvisruoka, budjettiriihi, Macron, Erkki Liikanen 15:18

Oikaisu 10.9. klo 10.18: varuskunta-aterioiden kokonaisenergiamäärän tulee olla 3 300–3 400 kilokaloria vuorokaudessa, ei 3 300–3 400 kaloria, kuten jutussa luki aiemmin.

Lue myös:

    Uusimmat