Puolustusministeri Niinistö oikaisee uutisointia Suomen naisten armeijan keskeyttämisestä: "Siinä oli virheellinen näkemys"

Niinistö: Odotetaan parasta, varaudutaan pahimpaan 9:34

Toukokuussa puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) sanoi, että naisten asepalvelus voitaisiin keskeyttää määräajaksi säästösyistä. Tuolloin Britannian yleisradioyhtiö BBC uutisoi jutun perusteella Suomen tulleen "toisiin ajatuksiin" naisten asepalveluksesta.

Video: Niinistö ennen Trumpin ja Putinin vierailua: Odotetaan parasta, varaudutaan pahimpaan

Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan BBC:n tulkinta tilanteesta oli väärä.

– Siinä oli virheellinen näkemys, että Suomi olisi pohtimassa naisten vapaaehtoista varusmiespalvelusta jotenkin uudelleen. Siitähän ei ole kyse. Meillä on edelleen miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus ja naisilla on mahdollisuus vapaaehtoisesti suorittaa se, Niinistö kertoo.

Keskustelussa Niinistö nosti esille puolustushallintoa koskevat mittavat säästöt, jossa yksi säästökohde oli jättää naisilta saapumiserä käyttämättä.

– Esitin useita säästökohteita ja yksi niistä oli, mahdollisuus jättää yksi saapumiserä naisilta väliin ja saada sitä kautta jonkinmoista säästöä. Juttu kiertyi maailmalla ihan toisenlaiseksi.

– Jos yhden erän jättäisi väliin, niin säästäisi miljoonan. Jos koko vuodelta jättäisi naiset, niin se olisi kaksi miljoonaa, Niinistö kommentoi.

Puolustusministeri kommentoi BBC:n uutista Porissa järjestetyssä SuomiAreenassa 16. heinäkuuta. 

Lue myös:

    Uusimmat