Puolustusministeri Niinistö: Mikä missikisa tässä on menossa?

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) lähes ärtyi, kun häneltä tivattiin Suomen tärkeintä sotilaallista yhteistyökumppania. Niinistö pitää sotaharjoituksista syntynyttä kohua täysin suhteettomana.

– Se tässä kohussa hieman on yllättänyt, että tämä on enemmänkin median pyörittämä ja siihen on sitten tempaistu oppositiopoliitikot mukaan tyyliin "miksi meille ei ole kerrottu", puuskahti Niinistö toimittajille.

Puolustusministeri sanoi informoineensa eduskunnan puolustusvaliokuntaa amerikkalaisten Stryker-panssariajoneuvojen tulosta Suomeen jo ennen asian tuloa julkisuuteen.

– Tästä prosessikeskusteluista on tullut kansanhuvi, vaikka itse asiassa tällaisella kiertokeskustelulla halutaan arvostella sitä, että meillä ylipäätään on kansainvälistä harjoittelua ja etenkin Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvallat on kuitenkin etenkin ilmavoimille tärkein teknologinen kumppani, joten on aivan selvää, että esimerkiksi tällainen hävittäjäharjoittelu hyödyttää Suomea, totesi Niinistö.

Suomen tärkeimmän sotilaallisen yhteistyökumppanin tivaaminen sai puolustusministerin ärtymään.

– Mä en tiedä mikä missikilpailu nyt on menossa, mutta me tehdään yhteistyötä aina kun se hyödyttää Suomea, vastasi Niinistö ja sanoi Suomen ostaneen esimerkiksi aseita lukuisista eri maista.

Puolustusministeri Niinistö sanoi tiedonkulun sotaharjoituksista jatkossa paranevan, kun uudet kriteerit harjoituksista päätettäessä otetaan käyttöön.


Lue myös:

    Uusimmat