Puolustusministeri Kaikkonen MTV:n Uutisextrassa: Keskusta saattaa tarkistaa kantaansa Nato-myönteisemmäksi jo lähiaikoina

MTV:n Uutisextrassa vieraillut puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) arvioi, että keskusta saattaa jo lähiaikoina tarkistaa kantaansa Nato-myönteisempään suuntaan.

Kaikkonen uskoo, että keskustelua asiasta käytäisiin puoluevaltuustossa huhtikuun alkupuolella.

– Se on tietysti puolueväen arvio, mutta sellainen tuntuma itselläni on, että näin saattaa tapahtua.

Tähän saakka keskusta on suhtautunut varsin nihkeästi Suomen Nato-jäsenyyteen.

Yksittäiset keskustan kansanedustajat, kuten Mikko Kärnä, Joonas Könttä ja Hanna Kosonen ovat jo kertoneet kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä.

Tähän mennessä puolueista ainoastaan RKP ja kokoomus ovat asettuneet selvästi Nato-jäsenyyden kannalle.

Eduskunta käsittelee hallituksen valmistelemaa turvallisuusselontekoa loppukevään aikana.

Kaikkonen kertoi MTV:n Uutisextran haastattelussa esittävänsä reilusti yli kolmen sadan miljoonan euron lisärahoitusta puolustusmenoihin jo tälle vuodelle. Rahaa on tarkoitus käyttää sekä materiaalihankintoihin että henkilöstökuluihin.

MTV:n uutisextra on katsottavissa MTV-palvelussa ja lauantaina  kello 19.10 MTV3-kanavalla. 


Lue myös:

    Uusimmat