Puolassa puhkesi tänään rokotekaaos, kun viranomaiset ilmoittivat täysin yllättäen, että rokotukset laajenevat koskemaan kaikkia 40 vuotta täyttäneitä. Ilmoitus peruttiin myöhemmin ajavaraussivuston kaaduttua. Puolan koronatilanne on huonontunut viime päivinä dramaattisesti.
Tänä aamuna yllättäen tullut ilmoitus johti ryntäykseen rokotusajanvarauksia vastaanottavalle viranomaisten nettisivuille. Valtion rokotusviranomainen vieläpä ilmoitti Twitterissä, että “tämä ei ole aprillipila”.
Suuri kävijämäärä aiheutti nettisivujen kaatumisen. Pian tämän jälkeen maan rokotusohjelman johtaja Michał Dworczyk ehätti kertomaan julkisuuteen, että ilmoitus oli virhe. Hän pyysi ilmoitusta anteeksi.
– Meidän olisi pitänyt onnistua viestimään paremmin. Valitettavasti sitä ei nyt tapahtunut.
Dworczykin mukaan niille alle 60-vuotiaille, jotka ehtivät jo varata ajan, tarjotaan uutta rokotusaikaa toukokuulta.
Puolan rokotusohjelman mukaan tähän asti rokotteita on annettu vain yli 60-vuotiaille, riskiryhmiin kuuluville ja tietyille terveydenhuollon ammattilaisille. Rokotusten on ollut määrä laajeta tästä asteittain siten, että huhtikuussa kaikille yli 50-vuotiaille tulisi mahdollisuus saada rokote ja tätä nuoremmille vasta myöhemmin.
Tilanne huononee nopeasti
Rokote-epäselvyys sattui mahdollisimman huonoon aikaan, sillä Puolan koronatilanne on pahentunut nopeasti ja on nyt Euroopan huonoimpia.