Punaisena hohkaavat sääkartat palaavat – jopa hellettä luvassa? Katso viikonlopun yli ulottuva ennuste!

Myrskyn jälkeen on poutasää, vai onko? Meteorologi Miina Manninen kertoo loppuviikon säästä 2:50
Katso yllä olevalta videolta loppuviikon sää!

Hohkaava puna palaa pian sääkartoille Aila-myrskyn riepottelun ja rankkasateiden jälkeen.

Kovimmat tuulet mitattiin eilen Hangossa, jossa puuskat olivat jopa 33 metriä sekunnissa, mutta tuulet kaatoivat puita myös muun muassa Helsingissä.

Pääkaupunkiseudulla ja Lounais-Suomessa vettä tuli jopa 40 millimetriä.

Myrskyn jälkeen on koittamassa kuitenkin piakkoin poutasää, kertoo MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen.

Vielä tänään Etelä- ja Keski-Suomessa on hajanaisia sade- ja ukkoskuuroja, jotka kuitenkin pikkuhiljaa heikkenevät.

Huomenna etelässä on enimmäkseen poutaa. Hajanaisia sateita voi tulla ainoastaan kaakonkulmalla.

Lapissa sen sijaan huominen on kolea, sillä tuuli kääntyy puhaltamaan pohjoisesta, mutta etelämpänä on jo lämpöisempää.

– Huomenna päivän ylimmät lämpötilat ovat 15 asteen yläpuolella, ja oikeastaan aika sama tilanne on myös lauantaina, paitsi silloin on aurinkoisempaa.

Ja viikonlopun edetessä kesäsää vain paranee.

– Sunnuntaina ylimmät päivälämpötilat ovat jo 20 asteessa, ja ensi viikon alkupuolella hätyytellään hellerajaa eli siellä on jo 25 astetta kartalla.

– Ensi viikko vaikuttaa kaiken kaikkiaan lämpimältä ja kesäiseltä.

Katso viiden vuorokauden sääennuste yli 100:lle paikkakunnalle!

Jos ennuste ei näy, voit katsoa sen tästä!

Lue myös:

    Uusimmat