Puhallettu 60 sekunnissa? Ennemminkin kymmenessä – nämä uudet autot voivat lähteä varkaiden matkaan supernopeasti

Brittiläinen Autocar sekä sen sisarsivusto What Car? kertovat löytäneensä vakavia puutteita joidenkin automallien varkaudenestojärjestelmistä.

Avaimeton käynnistys on yhä yleisempi varuste uusissa autoissa, ja monissa se on jopa vakiona. Järjestelmässä kuljettajan ei tarvitse painella avaimen nappeja autoon päästäkseen, eikä sitä tarvitse kaivaa edes taskusta; riittää, kun avain on mukana.

Hienolta kuulostavassa järjestelmässä piilee kuitenkin vaara, josta olemme uutisoineet aiemminkin. Autovarkaiden on nimittäin mahdollista kaapata avaimen signaali tarkoitukseen varta vasten rakennetulla laitteella, minkä vuoksi autoon on helppo päästä ja käynnistäminenkin sujuu vikkelästi.

Seitsemästä testatusta autosta kolme suoriutui erityisen heikosti. Esimerkiksi uuden DS3 Crossbackin kohdalla aikaa kului autoon pääsemiseen ja liikkeellelähtöön ainoastaan 10 sekuntia.

Audi TT RS Roadsteriin tutkijat pääsivät yhtä nopeasti kuin DS3:een, mutta ainoastaan siinä tapauksessa, että sen avaimen varkaudenestojärjestelmä ei ollut kytkettynä. Järjestelmä aktivoituna autoon ei päästy edes sisälle.

Tällainen on nykyaikainen autovarkaus 1:26
VIDEO: Uusi Mersu varastettiin alle minuutissa erikoisen laitteen avulla – näin helpon näköisesti se käy.

Land Rover Discovery Sport saatiin pöllittyä 30 sekunnissa, mikä johtui tutkijoiden mukaan siitä, ettei autoa ollut varustettu kaikkein tuoreimmissa yhtiön autoissa olevalla teknologialla, joka estää avaimen signaalin kaappaamisen.

Hyviäkin tuloksia saatiin

Parhaiten testissä pärjäsivät BMW X3 sekä Ford Fiesta. Näihin autoihin pääseminen kesti 40 sekuntia, ja käynnistykseen kului lisäksi 20 sekuntia.

BMW ja Ford lukeutuvat niihin valmistajiin, joiden avaimissa on liikkeentunnistukseen perustuvaa varkaudenestoteknologiaa. Kun avain on paikoillaan, katkaisee se signaalin, jota sitä ei pysty kaappaamaan.

Kaikkien seitsemän auton kohdalla varkaus pystyttiin estämään, kun avaimet laitettiin pois päältä. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista kaikkien autovalmistajien autojen kohdalla.

– On pöyristyttävää, että osa autovalmistajista on tuonut markkinoille avaimettomia järjestelmiä ennen kuin ne ovat saaneet niiden turvallisuuden perinteisten avainten tasolle, jyrähti What Carin päätoimittaja Steven Huntingford.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat