Henkilökohtainen kriisi altistaa huijauksen uhriksi joutumiselle, sanoo psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma. Kun ihmisellä on vaikeaa, kiusaus tarttua luvattuun mahdollisuuteen kasvaa.
– Huijareiden tarjoamiin oljenkorsiin saattavat tarttua esimerkiksi henkilöt, jotka ovat jollain lailla hiukan pettyneitä elämäänsä ja vaikkapa keski-iän kriisin käsittely on tavallista vaikeampaa, Lauerma sanoo.
Petosrikollisuus on voimakkaassa kasvussa
– Vuonna 2016 poliisin tietoon tuli yli 25 000 petosrikosta. Jos mukaan lasketaan yritykset, on yhteismäärä noin 40 000 tapausta, mikä on tuplat vuoteen 2010 verrattuna.
– Myös maksuvälinepetosten määrä on kasvanut. Vuonna 2016 poliisin tietoon tuli reilut 15 000 rikosta, mikä oli 39 prosenttia edellisvuotta enemmän. Määrä on kasvanut merkittävästi viimeisessä kymmenessä vuodessa.
– Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksen mukaan petosrikosten kasvuun vaikuttaa erityisesti verkkoasioinnin lisääntyminen.
– Vuonna 2016 tietoon tulleista petoksista ja lievistä petoksista selvitettiin samana vuonna hieman yli kolmannes ja törkeistä petoksista hieman alle kolmannes. Maksuvälinepetoksista selvitettiin sen sijaan vain neljä prosenttia.
Lähde: STT
Rikoksentorjuntaneuvoston hiljattaisen selvityksen mukaan petosten ja niiden yritysten määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 2010 vuoteen 2016. Tiettyjen petosten uhriksi valikoidaan usein ikääntyneitä, sillä muun muassa heikentynyt fyysinen tai psyykkinen toimintakyky, yksinäisyys, syrjäytyminen ja muistihäiriöt altistavat uhriksi joutumiselle.
Vuonna 2016 poliisi kirjasi 3 642 yli 65-vuotiaisiin kohdistunutta petosta tai sen yritystä. Määrä on kasvanut viime vuosina voimakkaammin kuin muun väestön osalta. Tilastollisesti iäkkään riski joutua petoksen uhriksi on kuitenkin edelleen pienempi kuin muulla väestöllä.
