Raamatusta on historian saatossa etsitty tukea monenlaisille kannoille. Isosta kirjasta löytyvät perusteet niin tasa-arvolle kuin epätasa-arvoa luoville rakenteille. On täysin tulkinnasta ja tulkitsijasta kiinni, miten Raamatun tekstiä käytetään, sanoo professori Martti Nissinen.
Usein yhteiskunnallisessa keskustelussa esitettyjä kantoja kuullaan perusteltavan Raamatun tekstillä. Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen pitää ilmiötä ymmärrettävänä.
– Koska pyhien tekstien tulkinta on erittäin suuri identiteetin rakentamisen työkalu, se on myös vallankäytön väline. Sillä voi perustella sekä tasa-arvoa että epätasa-arvoa, riippuen siitä, mihin Raamatun kohtaan tulkitsija tukeutuu. Kun vedotaan pyhiin teksteihin, vedotaan johonkin inhimillistä auktoriteettia korkeampaan.
– Ei Raamattu ole tipahtanut tänne taivaasta, naurahtaa Nissinen, jonka johtama, Suomen Akatemian rahoittama huippuyksikkö tutkii Vanhassa testamentissa näkyviä muutoksia sekä kulttuuristen muutosten vaikutuksia Vanhan testamentin teksteihin.
Tulkinta kiinni ajassa, kirjalla itsellään ei ole valtaa
Raamatun tekstissä tapahtuneet muutokset saattavat olla verrattain pieniä, mutta tekstin tulkinta on muuttunut sitäkin enemmän, sillä maailma Raamatun ympärillä on muuttunut.
Esimerkkinä Raamatun tekstin monitulkintaisuudesta Nissinen mainitsee orjuuden.
Ei yhtä ainoaa, samanlaista Raamattua
Raamattu on syntynyt hyvin pitkän ajan kuluessa ja sen syntyminen on ollut jatkuva muutosprosessi: Raamatun kääröistä vanhimmat ovat ajanlaskun alusta, yli 2000 vuoden takaa, ja niiden käsin kopioiminen on tuonut sisältöön muutoksia.
– Sellaista historiallista hetkeä ei ole koskaan ollut, että olisi olemassa vain yksi, kaikille sama Raamattu, Vanhan testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen muistuttaa.
Vasta tekstin kanonisointi ja kansien väliin järjestäminen vakiinnutti tekstikokoelman. Sen jälkeen muutokset ovat pääasiassa tapahtuneet lukuisten käännösten myötä. Eroja ihmiskuvassa selittää Nissisen esimerkki:
– Kun vanhan testamentin heprealainen teksti käännettiin kreikaksi hellenistisessä Lähi-idässä, kreikkalainen ajattelu sanotti asioita toisin. Esimerkiksi heprean sana “nefesh” tarkoittaa kurkkua, mutta johdettuna kaikkea, mikä ihmisessä on elävää. Kreikankielinen käännös “psykhe”, eli psyyke, antaa vahvemman kuvan sielun ja ruumiin erosta.
– Raamatun teksteissä orjuus on kyseenalaistamaton asia: Vanhassa testamentissa on orjuutta koskevaa lainsäädäntöä, eikä Uudessa testamentissa Paavalikaan suosittele orjuuden lakkauttamista, vaikka sanookin, että “Kristuksessa ei ole orjaa eikä vapaata”. Kuitenkin orjuusinstituutio on kokonaan lopetettu länsimaissa nimenomaan raamatullisin perustein. Raamatun tulkitsijat ovat perustelleet päätöstä lähimmäisenrakkaudella ja Jeesuksen kultaisella säännöllä “kohtele toista, kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan” ja toisaalta tällä Paavalin säännöllä, että kaikki ovat Kristuksen edessä samanarvoisia.
Raamattu on moniselitteinen teos, joka on vapaasti kenen tahansa tulkittavissa. Vastuulliseen tulkintaan ei välttämättä tarvita teologian opintoja, mutta tulkitsijan tulisi Nissisen mukaan pitää vastuu mielessään. Raamatulle on muodostunut yhteiskunnassamme normatiivinen asema sen käytön kautta.
– Tulkintavalta on Raamatun lukijoilla ja käyttäjillä, jotka lukevat tekstiä omalla ymmärryksellään ja siinä maailmassa, jossa elävät. Ei Raamatun auktoriteetti tarkoita sitä, että kirjalla itsellään olisi valtaa. Ei Raamattu käytä valtaa, vaan sitä tulkitsevat ihmiset käyttävät valtaa.
Perhosen siivenisku
Raamatussa on nähtävissä eri aikakausien kerrostumia ja etenkin Lähi-idän kulttuurisia muutoksia, sillä Raamattu on osa muinaisen Lähi-idän kulttuuria.
Suomen Akatemian rahoittaman Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa -huippuyksikön tutkimuksen tulosten perusteella näyttää siltä, että vähäpätöisiltä vaikuttavat muutokset voivat olla merkitykseltään valtavia.
– Ehkä paras esimerkki on tapahtumasarja, joka tunnetaan nimellä “Baabelin vankeus”. Babylonian sotajoukot hävittivät Juudan kuningaskunnan pääkaupungin Jerusalemin vuonna 586 eKr ja veivät koulutetut sekä valtaapitävät väkisin Babyloniaan. Nämä aikansa imperiumit käyttivät valtaa siirtelemällä ihmisiä paikasta toiseen. Vaikka tällainen väestöpolitiikka oli väkivaltaista, ihmiset integroituivat siihen yhteiskuntaan, johon heidät siirrettiin ja toivat intellektuaalisen panoksensa esimerkiksi tekstitraditioiden siirtymiseen. Babylonian jälkeen Persian imperiumi antoi siirretyille luvan halutessaan palata takaisin Jerusalemiin. Tämä on niitä perhosen siiveniskuja historiassa: Jos tätä ei olisi tapahtunut, moni asia olisi toisin. Ei olisi koskaan syntynyt Raamattua, ei olisi juutalaisuutta tai kristinuskoa, Nissinen selittää.
Lähde: Suomen Akatemia