Professori: Nämä ovat suurimmat mokat maailmanpolitiikassa
Väärin meni! Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen arvioi, mitkä ovat olleet isoimpia virheitä maailmanhistoriassa.
Muutamat jo vuosisatoja sitten vakiintuneet ajatusmallit vaikuttavat maailmanpolitiikkaan yhä tänä päivänä – niin hyvässä kuin pahassa. Virheiden määrittely on tietysti tulkinnanvaraista ja yksittäisiä epäonnistumisia, vääriä valintoja ja onnettomia erehdyksiä on maailmanhistoria täynnä. Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen erottaa historiassa kuitenkin muutaman isomman ajatteluvirheen, joiden seuraamuksista maksamme vielä pitkään.
Talouden erottaminen politiikasta
– Viime vuosisatojen maailmanhistorian yksi vakavimmista virheistä on se, että taloudeksi määriteltyjä instituutioita on alettu pitää ihmeellisellä tavalla epäpoliittisina, ikään kuin niiden kautta ei tehtäisi ihmisten elämään vaikuttavia poliittisia päätöksiä, Teivainen ihmettelee.
– Talous nähdään näkymättömän käden ohjaamaksi, epäpoliittiseksi tilaksi. Se, että esimerkiksi suuryritykset ovat suojassa demokratian ja moraalin käytännöiltä, on yksi ratkaisevimmista virheistä.
Luonnonvarojen varassa vaurastuminen
Teivainen on haastatteluhetkellä Brasilian Manauksessa, viidakon keskelle rakennetussa kaupungissa, joka eli reilu 100 vuotta sitten kumibuumia. Tuolloin ajateltiin, että kumin avulla vaurastutaan loputtomasti, mutta toisin kävi. Kaupunki palasi köyhyyden kurimukseen kumintuotannon levittyä Kaakkois-Aasiaan.
Manauksessa tuolloin tehdystä munauksesta ei Teivaisen mielestä ole opittu mitään.
– On illuusio ajatella, että vauraus kasvaisi loputtomasti luonnonvaroja hyödyntämällä. Tämä virhe näkyy maailmanhistoriassa laajemminkin, esimerkiksi öljyn kohdalla. Yhteiskuntia on rakennettu sen varaan, että öljyä riittää loputtomiin, vaikka tiedämme, ettei se pidä paikkaansa.
Luonnonvarojen holtiton käyttö onkin Teivaisen mielestä toinen ilmeinen virhe.
Suomi maailmanpolitiikassa – tässä isoin moka?
Suomen virhe maailmanpoliittisella näyttämöllä on Teivaisen mukaan ollut - ja on yhä - rohkeuden puute.
– Ulkopolitiikassa olemme olleet liiankin varovaisia esimerkiksi Venäjän ihmisoikeustilanteen suhteen, Teivainen toteaa, vaikka jatkaakin ymmärtävänsä myös nöyristelyn reaalipoliittisen hyödyn.
Rohkeuden puutteeseen Suomi syyllistyy Teivaisen mielestä myös esimerkiksi Maailmanpankissa toimiessaan. Teivaisen mukaan Suomi väittää edustavansa ihmisoikeuksia ja demokratiaa, muttei kuitenkaan kyseenalaista Maailmanpankin räikeän epädemokraattisia pelisääntöjä ja päätöksentekoa.
Uusimmat
-
09:00
Lähde: Turkkilaisjätit Glen Kamaran perässä – päävalmentaja valmis myymään suomalaisen: "Se ei ole yksin minun päätökseni"
-
08:57
Tutkimus: Osatyökyvyttömyysetuudet tuovat työuraan useita lisävuosia
-
08:38
40 000 ihmistä on vaarassa jäädä Kahovkan padon tulvan alle
-
08:36
Mary luuli vessanpönttöön pudonneen sormuksen kadonneen iäksi – 13 vuotta myöhemmin sattuma puuttui peliin: "Harvinainen tapaus"
-
08:19
Jarmo Kekäläinen kommentoi venäläishankintansa kohuratkaisua – "Upea asia Amerikassa"
-
08:15
Ahvenanmaalla kuvataan yhtä Suomen suurimmista elokuvatuotannoista – ohjaaja Tiina Lymille Myrskyluodon Maija on ollut pitkä projekti: "Tuntui tärkeältä tehdä tämä"
-
08:15
Suomalaistähtien karu arki Yhdysvaltojen ammattilaiskiertueella: "Rahan takia siellä ollaan"
-
08:15
Prinssi Harry kuvaili oikeudessa olleensa lehdistön hyökkäyksen kohteena koko ikänsä: "Kuinka paljon enemmän verta..."
-
07:50
ISW: Todisteiden, järkeilyn ja retoriikan perusteella Venäjä vaurioitti Kahovkan patoa – MTV seuraa sotaa
-
07:31
HIFK hankki kohutun NHL-superlupauksen – Ville Peltonen näkee Aron Kiviharjussa, 17, hyvin harvinaisia piirteitä
-
07:29
Brasilian maajoukkue ryhtyy historialliseen tempaukseen – muutos tulee huomattavaksi
-
07:23
Pikku Kakkoselta koskettava muistoteksti edesmennelle Jaakko Loukkolalle: "Jäämme kaipaamaan sinua"
-
07:22
Tätä salaattia ei kannata ostaa valmiina kaupasta! Kari Aihisen hittiohjeella teet edullisen version helposti
-
06:45
Jokerien paluu herätti fanit: hurja startti kausikorttien ja osakkeiden myyntiin – "Hyvältä näyttää"
-
06:40
Uudisasuntoja kaupataan nyt hurjilla kampanjoilla – rakennusjätti lupaa maksaa ostajan kaikki vastikekulut ensimmäiseltä kahdelta vuodelta
-
06:32
James Mayn tallissa on yksi auto, josta hän ei luopuisi – MTV:n haastattelussa "Kapteeni Hidas"
-
06:32
SM-liigan johdossa on osaamisvaje, sanoo Petteri Sihvonen – näihin miehiin osoittaa syyttävä sormi: "Miten he voisivat ymmärtää ja osata?"
-
06:29
Tutkija: Kremlin aloittama uusi aikakausi on kylmääkin sotaa vaarallisempi – "Vaikka Ukraina valtaisi alueensa, sota jatkuisi"
-
06:16
Tämän takia Ron DeSantis hyökkää opettajia, vähemmistöjä ja liberaaleja vastaan – "Hänellä on hyvät mahdollisuudet"
-
06:15
Pahamaineisessa kilpailussa tapahtui uusi kuolinonnettomuus
-
Lataa lisää