Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Minna Kimpimäki sanoo, että osallisuus rikokseen voi olla tekijäkumppanuutta tai avunantoa. Tekijäkumppani katsotaan yhdeksi tekijäksi. Avunantajan osallisuus on tekijöitä vähäisempää.
– Linja on oikeuskäytännössä muuttunut siihen suuntaan, että aiempaa laajemmassa määrin on mahdollista tuomita henkilöitä tekijöinä, vaikka he eivät ole itse siihen konkreettiseen tekijätoimeen osallistuneet, Kimpimäki sanoo.
Hänen mukaansa tällöin edellytetään yhteisymmärrystä toiminnasta sekä sitä, että osallistuminen on kokonaisuutena ollut riittävän merkittävää.
– Täysin passiivinen läsnäolo ei riitä edes avunantovastuuseen. Jonkinlaista osallistumista tarvitaan, mutta sen ei tarvitse olla varsinaiseen tappotoimeen osallistumista.
Kimpimäki antaa esimerkiksi korkeimman oikeuden tuomion, jossa kaksi ihmistä tuomittiin taksinkuljettajan murhasta.
– Kun tekoa oli yhdessä suunniteltu ja oltu yhdessä paikanpäällä, molemmat tuomittiin tekijöinä murhasta, vaikka toinen suoritti ampumisen.
Toinen Kimpimäen esimerkkituomio koskee ryöstötilannetta.
– Siinä tilanne johti siihen, että toinen paikalla olleista tekijöistä kuristi uhrin. Molemmat tuomittiin henkirikoksesta.
"15-vuotiailla on kysy käsittää toimintaansa"
Koskelan tapauksessa syytettyjen puolustusasianajajat ovat vedonneet syytettyjen nuoreen ikään. Yhden asianajajan mukaan nuori on luullut, että uhri nousee väkivallan jälkeen ja kävelee kotiinsa.
Kimpimäki sanoo, että alaikäisyys vaikuttaa rikoksesta määrättävän rangaistuksen mittaamiseen.
– Sen sijaan tahallisuusarvioinnissa merkitys ei varmastikaan ole yhtä selkeä. Kuitenkin 15 vuotta täyttäneillä on rikosoikeudellinen vastuu, jolloin järjestelmä rakentuu siten, että sen ikäisillä on lähtökohtaisesti kyky käsittää toimintaansa.
– Kun puhutaan pitkäkestoisesta ja monimuotoisesta väkivallasta, niin on vaikea nähdä, etteivät tämän ikäisetkin nuoret ymmärtäisi siihen liittyviä vaaroja ja vahinkoriskejä.